maanantai 25. huhtikuuta 2011

Uunijäätelö... ja jotain ihan muuta



Ihana, ihana kesä on luoksemme saapunut sulostuttamaan vapaapäiviä. Olemme saaneet esimakua kesästä, mikä saa minulla aikaan lievän paniikin. Töihinmeno lähenee uhkaavasti.

Tällä hetkellä se tarkoittaa minulle samaa kuin rahassa kylpeminen (!) sekä elämän loppuminen siihen paikkaan. Muun perheen paistatellessa päivää, raadan minä töissä kuopuksen huutaessa äkisti kadonneiden ruokavarastojen perään.

Järki yrittää kertoa jotain vapaapäivistä, mutta tunnepuoli käskee unohtamaan toriretket ja uimarannat; kaiken mitä olen odottanut koko pitkän, runsaslumisen talven. Tosin se palkka, edes pieni sellainen houkuttaa hirmuisesti. Niinpä ostoslistakin ensimmäistä palkkaa varten on jo suunniteltu ja pitkäksi kasvanut. Sisältää muuten aivan varmasti ainakin yhden Mollyn...

Minun piti kirjoittaa jotain ihan muuta,
mutta tämmöisiä höpinöitä sitten tulikin.

Tämän päivän vieraille tarjosin uunijäätelöä hedelmien kera, siitä kuvat.
Tykkään itse siitä ihan mahdottomasti. Olettekos muut kokeilleet? Kannattaa!

Vierailtamme saimme tuomisena valkoisia orvokkeja, joten nyt istutuspuuhiin ja aurinkoon!
Nautinnollista päivänjatkoa teille!

Iloa ja valoa, Noora

9 kommenttia:

Senni kirjoitti...

Uunijäätelöä me tehtiin yläasteella kotsan tunneilla usein, mutta ite en oo kyllä kotona ikkään tehnyt vaikka hyvväähän se on!! Täytyykin kyllä kokkeilla sitä tehä joku päivä... Sitten uuessa keittiössä,nyt ei leipomiseen resurssit riitä ;D
Ihania istutushetkiä!

Noora kirjoitti...

Senni: Nopea ja helppo herkku on uunijäätelö ja ainekset ovat saatavilla. Aurinkoista viikkoa sulle Senni!

Liisa kirjoitti...

Tahtoo tuon uunijäden reseptin! Nam :P

Voin kuvitella tunteidesi sekamelskan töihinpaluun suhteen...itsellä oli ihan samat mietteet jokunen kuukausi sitten. Välillä tuntuu ihan hirveältä, kun työputki on alkamassa, mutta sitten yritän ajatella järjellä, että pari päivää vain, sitten sulla on taas vapaata...ja sitten siellä töissäkin on kuitenkin aina oikein kivaa :)

Nauti "viimosista" vapaistasi täysin rinnoin!

Riitta kirjoitti...

Eipä ole aikoihin tullut uunijäätelöä tehtyä !
Herkkuahan se on :)
Vai työt lähestyy, ymmärrän hyvin että ajan saisi muullakin tavoin kulumaan, mutta tilipäivät on kyllä ihan mukavia hetkiä ;)
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Terhi kirjoitti...

Laitahan hei tänne tuon herkun resepti jakoon, mäkin haluan sitä, nam! Voih, voin vaan kuvitella mietteet töihinlähdön suhteen! Mä päätin jatkaa hoitovapaalla, menen töihin vuoden päästä kesäkuussa ja nyt jo ahdistaa, heh. No, äkkiähän sitä varmaan lopulta sit uuteen arkeen sopeutuu!?! Milloin aloitat työt? Meneekö lapset pvkotiin vai pphlle?

Noora kirjoitti...

Liisa: Minä niin rakastan kesää, että töiden alkaminen juuri kesällä on kamalaa, nyyh :( Kiitokset lohduttavista sanoistasi!

Riitta: Tilipäiviä odotellessa...! :)

Terhi: Olen ihan kadepöksy sun vapaastasi! Lapset ovat kaikki kotona kesän, koska miehelläni on open kesäloma ja syksyksi olemme hakeneet paikkoja tutusta päiväkodista, jossa Tyynekin jo oli ennen äippälomaa. Kaksoset tosin vaihtavat toiseen päiväkotiin eskarin takia.

RESEPTI UUNIJÄÄTELÖÖN:

Vatkataan kovaksi vaahdoksi 4 valkuaista ja 4 rkl sokeria. Vaahdolla peitetään tarkasti litra jätskiä. Paistetaan 250 asteisessa uunissa pienenpieni hetki, jotta tule väriä pintaan.

Siinä koko juttu: Helppoa ja herkullista!

Sari kirjoitti...

Tuo uunijäätelö on vieläkin yhtä mystinen tapaus kuin aikanaan kotsatunneilla. Että miten se jätski voikin siellä uunissa kärventyessään pysyä yhdessä koossa... No, nää on näitä blondin mietteitä, joita ei kannata ottaa niin tosissaan. ;)

Mutta ymmärrän hyvin mietteesi töihin paluusta. Olisin varmasti itsekin ihan samoissa aatoksissa...

sellariina kirjoitti...

Ihana blogi Sinulla.

Pitäisikin tehdä jälleen uunijäätelöä, kun lapset ja lapsenlapsi tulee käymään.

Tsemppiä työhön ja oikein aurinkoista viikon jatkoa Sinulle.
Iloista vappua toivottaa -sellariina-

Noora kirjoitti...

Pieni Pitsinenäliina: Ainahan pitää olla jotain mitä voi pohdiskella :)

Sellariina: Kiitos! Kiva, että liityit joukkoon, tervetuloa. Työniloa tässä tarvitaankin. Hauskaa vappua myös sulle!