torstai 7. huhtikuuta 2011

Täällä ollaan...


Piti ihan tulla ilmoittamaan, että kyllä täällä vielä ollaan. Heikossa kunnossa,
mutta jo toipumaan päin.

Viime viikonloppu oli huippukiireinen ja minuuttiaikataululla saimme sen läpivietyä. Saimme hieman esimakua siitä, minkälaista on elämä, kun lapset harrastavat. Kun on jalistreenejä, kenraaliharkkoja ja luisteluesityksiä samaanaikaan vanhempien sovittujen menojen kanssa.

Kiireistä viikonloppua seurasi oksutauti, ensimmäinen laatuaan perheessämme. Raju, mutta onneksi lyhyt vierailu. Ennen kuin äiti ennätti luuttujen kanssa pesemään lattioita lasten oksennellessa pitkinpoikin, leikki tuo meidän nuorimmainen onnellisena lattialle ilmaantuneen mönjän seassa. Nyt ehkä jo hieman hymyilyttää, mutta silloin...

Nyt on sitten pyykinpesun aika. Ja sitä likapyykkiä lajitellessani täyttääkseni pyykkikoneen jälleen kerran, tiedättekö minkä löysin?
Minun valkoinen ewaiwallani; kaiken sen oksennuksen alla likaisena, kostuneena, haisevana ja ryppyisenä...

Tälle asialle on löydettävä syyllinen; joku kuulee kunniansa kotiin tullessaan. Ja se on se, joka on säästynyt tältä taudilta!

Iloa ja valoa, Noora



2 kommenttia:

Pieni Pitsinenäliina kirjoitti...

Kurja tauti, siitä ei pääse mihinkään. Miten olettekin säilyneet näin kauan ilman mokomaa?? Mutta vähän kyllä hymyilytti tuo nuorimmaisen seikkailu oksun seassa -kohta... :)


Sari

Btw. Ihanasti sattunut valo tuohon kuvaan!

Noora kirjoitti...

Me syödään gefilus-tuotteita! Ja syödään muuten vastaisuudessakin. Tyynen varpaat sattuivat olemaan niin kivasti ilta-auringossa kun nukkui taudin väsyttämänä, että oli pakko napata kuva.