sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Hullujen päivien varjossa



Keltaista kuvastoa selatessani taittelin sivujen kulmia entiseen tapaan ikäänkuin ostoslistakseni. Lapsille lenkkareita, itselleni tuoksuja sekä astioita ja miehelle trikoopaitoja. Tunsin nenässäni donitsien tuoksun ja näin silmissäni keltaisten kassien vilinän Hämeenkadulla.

Kuvastossa ihastuin myös noihin Guessin tennareihin. Koska matka hulluttelemaan on kuitenkin nykyisin liian pitkä, päätin jättää tennarit sitten hankkimatta.

Eilisellä kaupunkireissulla törmäsin noihin kenkiin sattumalta, ihan täällä meidän omassa kaupungissamme. Ostopäätös oli selvä samantien. Reippaat ja raikkaat kevätkengät sopimat mainiosti farkkujen kanssa käytettäväksi.

Ja niin saatiin nämäkin Hullut päivät vietettyä onnistuneesti!

Iloa ja valoa, Noora

7 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Hitsit.. mä unohdin nuo tennarit! Niiden kohdalta olin niinikään kääntänyt lehdestä kulman :) Mutta taisivat mennä alta aikayksikön sillä enää puoli ysin maissa en niitä nähnyt... no, ehkä pärjään ilmankin, tai ehkä törmään niihin muualla kuten sinäkin :)

Donitseja tuli syötyä enemmän kuin omiksi tarpeiksi.. (sunkin puolesta... :) ). Taas pärjää puoli vuotta ;D

Aurinkoista sunnuntaita!

Noora kirjoitti...

Marja: Hyvä, että donitsit ovat maistuneet! Sinähän teit muita hyviä ostoksia.
Mukavaa sunnuntainjatkoa myös sinne!

Elina kirjoitti...

Oi mitkä ihanuudet olet löytänyt meidän omasta kotikaupungistamme. Täälläkin selailin ahkeraa keltaista katalogia ja haaveilin pääsyä hulluille päiville.

-Leena kirjoitti...

Löysin Hirsitalon Marjan blogin kautta äsken tämän Sinun blogisi. Oikein kivalta vaikuttaa ja liityn varmasti seuraamaan :)
Silmääni pisti siis kuva noista Guessin tennareista. Mistä kenkäkaupasta löysit ne, laitan jonkun lähimpänä asuvan tuttavan moisia metsästämään, jos jossain niitä on tosiaan saatavilla! :) Stockalle kun en kehdannut ketään laittaa aamuvarhaisesta tennareita mulle metsästämään.
-Leena

Noora kirjoitti...

Elina: Tämä kaupunki osaa yllättää aina välillä! Tykkään kans :)

Leena: Kiva, että olet tänne löytänyt! Liity ihmeessä seuraan! Ostin tennarit Brand Gallerysta. Kokeile, jos vaikka postittaisivat sinulle. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Sari kirjoitti...

Minä katsoin tuosta ensimmäisestä kuvasta, että mitkäs teksteillä varustetut luistimen varret siinä oikein on..? :) Mutta hiffasin sitten tuosta alemmasta, että tentsuthan siinä. Oikein hienot ovat. :)

Noora kirjoitti...

Ihan piti itsekkin katsoa kuvat uudestaan. Ihan totta, luistimiltahan ne näyttää. Olkoon kuitenkin meillä Siiri joka luistelee... :)