maanantai 12. huhtikuuta 2010

Puutarhasuunnitelmia





Ihana, ihana kevät! Aurinko on saanut ihmiset jälleen ulos. Lapset nauttivat pyöräilystä, mikä on laajentanut heidän reviiriään äkisti omalta kujalta. Kavereiden "tramppaa" on päästävä kokeilemaan ja potkulautakin pitäisi hankkia. Pyykkikone pesee ympäri vuorokauden kuraisia vaatteita ja mattoja sekä imurilla yritän saalistaa sisääntulevaa hiekkaa jatkuvasti. Aurinko paljastaa taas tahrat ikkunoissa ja myyrien kolot nurmikossa. Mutta kaikesta huolimatta, tämä valoisuus ja sen mukaanaantuoma lämpö on ihanaa.

Kevätaurinko saa ajatukset myös siirtymään pihaan ja sormet syyhyämään istutuspuuhiin. Orvokkeja olisi jo mukava päästä laittamaan. Lisäksi olen suunnitellut korvaavani vanhan kasvimaan korotetuilla istutuslaatikoilla ja kasvihuoneestakin haaveilen tai ainakin istutuspöydästä vanhoine ruukkuineen.

Blomstrande ideer-kirja on mitä mainioin apuväline tällaiseen haaveiluvaiheeseen ja kesän odotukseen. Olen selaillut tuota Minna Mercke Schmidtin kirjaa ja saanut siitä monta käyttökelpoista ideaa. Kirja noudattaa vuodenaikojen vaihtelua ja Minna käyttää kransseissaan ja kukkakimpuissaan ihanasti luonnosta löytyviä materiaaleja. Ideoita kirjasta saa niin jouluasetelmiin kuin kevätkimppuihinkin.

Monelle meistä hänen bloginsa on tuttu jo entuudestaan. Itse olen seurannut sitä jo useamman vuoden ajan. Kirja noudattaa samaa, kauniin tyylikästä linjaa- yksinkertainen on kaunista. Kirjan kuvia katsellessa tulee sellainen olo, että kauniin asetelman tekeminen on mahdollista kenelle vain.

Toivotan aurinkoista viikonjatkoa!

Iloa ja valoa, Noora

3 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Heippa Noora!
Tänään oli taas ihanan keväinen päivä meidän suunnillakin, vaikka siitä vasta illasta pääsinkin nauttimaan. Vähän roskien keräämistä ja muutaman lumikasan levittelyä, ankkojen touhujen seuraamista (niitä on nyt neljä) ja auton siivousta kuului iltaan.

Olen alkanut myös suunnittelemaan pellolle perunamaan lisäksi sellaista aidattua kasvimaata, jossa olisi juuri näitä istutuslaatikoita. Aidattua siksi, että olisi juurekset ja muut ankoilta suojattuna...täytyykin ottaa paperia ja kynää esille, että pääsee esittelemään suunnitelmaa sen toteuttajalle ;)

Mukavia kevät päiviä Sinulle!

Elisabet kirjoitti...

Erityisen kauniit värit tuossa ensimmäisessä kuvassa. Taitaa olla mainitsemasi kirjan kansi siinä.

Nyt alkaa tosiaan tehdä mieli mennä tekemään jotain pihalle. Itsellä ei omaa pihaa ole, mutta olen miettinyt mitä parvekkeelle laittaisi.

Noora kirjoitti...

Kesäkukka: Oletpas ollut ahkera illanaikana! Voin vain kuvitella kuinka kaunista teillä on pian kun kevät tästä hiukan vielä etenee! Aurinkoisia päiviä sinnekin!

Elisabet:Pidän myös kansikuvasta ja erityisesti tuosta kaalinlehdestä kukkien ympärillä, hyvä idea! Parvekkeestasi tulee varmasti ihana kesähuone.