Juhannusta on vietetty sateisessa säässä perheen ja sukulaisten kanssa. Grillailua, maitorieskaa, yhdessäoloa, saunaa, golfia ja herkkuja. Ja se mansikkakakku, joka ei vieläkään loppunut kesken. Siis hyvin perinteistä.

Lapsuudessani keskikesän juhlaa vietettiin aina mökillä yhdessä sukulaisten kanssa. Juhla alkoi aina leikkimökin siivouksella yhdessä serkkujen kanssa. Lipunnostoon pääsivät lapsista ne, jotka olivat partiossa, minä en. Ja seuraavaksi saatiin palkintoja uimataidossa kehittymisessä. Joku serkuksista oli oppinut uimaan käsipohjaa, toinen hyppäämään pääedellä veteen, kolmas selkäuinnin.

Muistan erään juhannuksen aatonaaton. Tiesin, että eräs serkkuni tulee saamaan seuraavana päivänä palkinnon pääedellä veteen hyppäämisestä. Niinpä vietimme iskän kanssa mökin laiturilla illan. Ja niin siinä suuressa seremoniassa, juhannusaattona myös minä sain vaarin vanhan uimapalkinnon, koska olin minäkin kyseisen taidon oppinut. Muistan vieläkin sen jännityksen, kun taidosta piti näyte antaa koko suvun seistessä jyrkillä kiviportailla rannassa. Hyppy meni nappiin; vartalo suorana, jalat yhdessä, renkaan läpi veteen. Ja kaikki taputtivat.

Lapsuuden kesät olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä. Kunnon pessimistin tavoin, on minun sanottava, että nyt kun juhannus on vietetty, päivä sitten alkaa lyhenemään ja voimme kynttilät kaivaa esille. Katsokaas, kuulun niihin ihmisiin, joiden viikonloppukin päättyy lauantai-iltaan...

Onneksi ensi viikoksi on kuitenkin luvattu lämmintä! Aurinkoista viikkoa kaikille! Minulle on tulossa paketteja...

Iloa ja valoa, Noora