tiistai 5. toukokuuta 2009




Lupasin teille esitellä uusimpia ostoksiani. Hankin kukkakaupasta hieman välimerellistätunnelmaa olohuoneeseemme. Oliivipuu on kaunis. Ilmeisesti tämä asukas on viihtynyt uudessa kodissaan, sillä kovasti se tykkää versoa uusia lehtiä ja hennon vaaleita kukkiakin se tekee. Kauppias sanoi oliivipuidenkin viihtyvän puutaloissa.

Aikaisemmin olen tyytynyt vain ihailemaan puita kaupoissa ja teidän muiden blogeissa, sillä puut ovat olleet niin kalliita. Täällä puu kuitenkin maksoi vain murto-osan siitä, mihin hintatasoon olen tottunut. Kaikki siis nyt Savonmaalle oliivipuita hakemaan!

Nuo ylläolevat istuintyynyt tosiaan löytyivät kyläkaupastamme ja maksoivat alle 5 euroa. Ne saavat paikkansa joko pian saapuvasta leikkimökistämme tai sitten korisohvasta, jonka pelasti viime kesänä naapurissa olleen moottoripyöräkorjaamon edustalta. Sohva sai silloin valkoisenvärin ylleen kätevästä sraymaalipurkista.

Korisohvan olen asettanut nyt omenapuun alle. Tuo omenapuukin lähti perheemme mukaan Tampereelta. Samainen puu on aikoinaan istutettu Nokialle silloisen kotimme pihalle. Siellä se kasteltiin kaksosten kastevedellä. Kun muutimme aikoinaan takaisin Tampereelle, seurasi puu mukanamme. Ja nyt se muutti jälleen. Pian järjestettävässä juhlallisessa seremoniassa kaadamme Tyyne Olga Adalmiinan kasteveden sen juurille ja toivomme ettei omenapuu ole loukkaanut kovasti tästä jatkuvasta muuttamisesta. Nyt nimittäin ajattelimme asettautua taloksi ja antaa niin puiden kuin lastenkin kasvaa rauhassa!

Iloa ja valoa, Noora

6 kommenttia:

Hannukka kirjoitti...

Täällä Savossa voi tehdä hyviä löytöjä - mukavan miehenkin voi täältä löytää ja vaihtaa sen vuoksi maakuntaa :D

Bionda kirjoitti...

Paljonkos oliivipuu mahtaa siellä maksaa? :) Täällä Tampereella 75 euroa...

satu kirjoitti...

Voi,noita sinun tyynyjäsi! Ihanat! On teillä kummallinen kyläkauppias;)) Onnea uuteen kotiin!

Vekarus kirjoitti...

Toivottavasti omenapuu viihtyy uudessa kodissaan! Pojan kasteveden joku ehti heittää pois ennen kuin ottaa sen talteen. Tytön kastevedellä puolestaan kastelimme saaressa uusia sireenejä.

Piia kirjoitti...

Kestäisiköhän tuo oliivipuu kuljettamista? Tulen hakemaan sellaisen jos kestää!

Kuulostaa siltä että viihdytte jo nyt hyvin uudessa kodissa vai? Oletko kokoajan uusi mekko päälläsi? =))

Noora - Huldan Huone - www.huldanhuone.fi kirjoitti...

Kiva, että täällä on käynyt aivan uusiakin tuttavuuksia vierailemassa ja ihanaa, että te vanhat tututkin olette merkin käynnistänne jättäneet!

Hannukka: ihmeitä on tämä maa täynnä tosiaan...!

Bionda: kyllä sen puun hinta nelosella alkoi...

Satu: kiitokset onnitteluista. Nyt on hieman pidempi matka puotiisi poikkeamaan, mutta onneksi verkkokauppa palvelee. Ja kuulumisiasi luen päivittäin!

Vekarus: Meillä Tyynen kastevesi on Kirkkoviinipullossa säilössä tarkoin varjellussa paikassa, pienten käsien ulottumattomissa.

Piia: kyllä puu kuljettamista kestää! Tule hakemaan, pliiiis! Tai sitten Aki voi tuoda tullessaan, ilmoittele! Kyllä, olen mekko päällä kokoajan, sillä elämä on yhtä juhlaa ja olen rinsessa...