maanantai 27. heinäkuuta 2009

Perhe lomalla






Lapset pakattiin perjantaina kassien, vaunujen ja lelujen kanssa hikikarpaloita pyyhkien, muutamia voimasanoja käyttäen autoon viettämään iloista perhelomaa pääkaupungissa. Moottori oli tuskin käynnistynyt, kun ensimmäiset eväät repäistiin auki ja pissahätäkin taisi tulla ennen moottoritielle pääsyä. Risto Räppääjä vastaan Titi-Nalle- riitaa ratkoessani mietin, millaista olisikaan matkata ilman ilmastointilaitetta, saati sitten ilman DVD:tä. Kuopuskin saatiin rauhoittumaan tikkarin voimalla, joten saatoimme alkaa nauttimaan matkasta. Matkasta, jonka toteutumiseen oli öitä laskettu ja, jota oli jännitetty kovasti etukäteen.

Tästä odotetusta reissusta tuli mukava ja sääkin meitä suosi. Merenelävät olivat jännittäviä, äiti sai huutaa kovaa vuoristoradassa, leijonat makasivat taas varjossa ja paviaaneilla oli mahtavat pyllyt ja... Siiri niitä ihmetteli kovaan ääneen.

Oman matkani kruunasi kierrokseni Stocmannilla. Hissillä ylimpään kerrokseen ja sieltä hitaasti, jokainen kerros, osasto osastolta alaspäin kiertäen. Välissä nautinto hyvästä kahvista, lierihattujen sovittelua, pehmistä ja lopulta lehtiosastolle päätyen. Näin on on tehty aina, joten täytyyhän perinteitä vaalia. Tosin tämä perinteen vaaliminen kesti aika monta tuntia ja siitähän tuli hieman sanomista. Kierrokseni ei nimittäin rajoittunut ainostaan tähän yhteen kauppaan.

Tuolta lehtiosastolta löysin Leilas Country Living-lehden, joka oli positiivinen yllätys. Erityisesti pidin lehden tekstin ulkoasusta, joka antoi kivan vaikutelman kokonaisuudelle. Raikas, uusi tuttavuus; ostan ehdottomasti myös seuraavan numeron.

Kotiinpäin ajaessamme katselimme vihreää kylttiä, joka neuvoi tien Tampereelle. Matka olisi niin lyhyt, tuumasimme ääneen mieheni kanssa. Hän painoi kuitenkin kaasua ohittaen tuon valoristeyksen.

Reissussa on aina kiva olla, mutta kyllä on ihanaa tulla kotiinkin. Tätä matkaa taas katsellaan nauhalta ja muistellaan pitkään. Kiitos vielä S & S sekä pikku-L, meillä kaikilla oli mukavaa!

Teille kaikille toivottelen mukavaa alkanutta viikkoa ja aurinkoisia lomapäiviä!

Iloa ja valoa, Noora

8 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Hei me lähdetään tänään samanlaiselle kesälomaretkelle!!!
Meillä ei ole ilmastointia eikä DVD:tä :/

Marge kirjoitti...

Ihanasti kerrottu matkatarina!:)
Täytyypä metsästää tuo mainitsemasi lehti...:)

Noora kirjoitti...

Mukavaa matkaa teidän perheelle, Piia! Yrittäkää kestää...:)
Kiitos Marge ja metsästysonnea sinulle!

Anne kirjoitti...

Juu hymy suupieli nosteli kun luin matkakertomustanne ja voin hyvin kuvitella teidän lähtötilanteen mutta perhe autossa ja matka voi alkaa ;) ja ihana huomata miten mukava onkaan palata omaan kotiin ja omaan sänkyyn !!

Noora kirjoitti...

Anne:Voit varmaakin kuvitella miten hauskaa meillä kaikilla oli, hauskaa jos sinullakin oli kivaa...:)Oma koti on ihana paikka, mutta sänky oli kyllä kyläpaikassa parempi.

Tuija kirjoitti...

Ihania kuvia! Tyyne on kasvanut kovasti sitten viime näkemän. Terveisiä kaikille!

Noora kirjoitti...

Hei Tuija! Kiva, kun olet täällä' käynyt! Tyyne on aivan mahdoton tapaus, yrittää sinnitellä toisten mukana kaikin voimin ja tekee kaikki temput perässä mm näyttää kieltään ja irvistelee. Mitäköhän meidän päiväkodinaloituksesta tulee...?

Tuija kirjoitti...

Voi Tyyne! No, päiväkodissa opitaan sit toisenlaisia taitoja... Oisko kummitätiinsä tullut?