perjantai 3. heinäkuuta 2009

Ostoksiani








Kerroin jo aikaisemmin mukavasta Lappeenrannanmatkasta, jonka tuomisia haluaisin teille esitellä. Ostamani kaunis salusiini etsii vielä hyllyä itselleen, joten kuvaan sen myöhemmin.

Suloinen pilkkuvuoka oli bongaus kahvilan keittiön takahuoneesta Taipalsaarelta. Ystävällinen myyjä sen minulle lopulta suostui myymään uskomattoman edulliseen 50 sentin hintaan! Ajatelkaa mikä löytö! Tiedän erään Outin, jonka turkoosiin värimaailmaan vuoka olisi tarkoitettu.

Tuolle uudelle kattokoukustolle ei parempaa paikkaa keittiössämme ollut. Sellainen piti kuitenkin saada. Onko liian ahtaan näköistä? Ajattelin pitää siitä kausitavaraa roikkumassa, kuten pipareita punaisissa silkkinauhoissa. Nyt kesäaikaan hempeillään kukkasilla.

Viikonlopusta on tulossa mukava. Saamme jopa kahdet vieraat Tampereelta luoksemme. Luvassa on kierros suurella kirpputorilla sekä tutustumista torielämään. Rentouttavaa viikonloppua kaikille. Toivottavasti miehenikin saa selkänsä kuntoon ja sairaalassa annetut piikit alkavat vaikuttaa pian. Täytyy sanoa, että kyllä golf on outo laji. Isäni on potenut nyt viikon selkäänsä vuodepotilaana ja nyt mieheni on lähes samassa tilassa... Siis rennon letkeää kävelyä kaikille ja venytelkäähän hyvin!

Iloa ja valoa, Noora

7 kommenttia:

titta kirjoitti...

Koukusto näyttää tästä tiirattuna oikein passelilta kauniine somisteineen, pitää tulla katsomaan joku kerta livenä. Mukavat viikonloput :)

Vekarus kirjoitti...

Ihana vuoka! 50 senttiä! Kelpaisi minullekin. Koukusto on myös hurmaava.

Noora kirjoitti...

Taas tämä kone temppuilee, en saa vastattua teille millään!

Titta: Tulehan käymään niin keitellään kahveet. Mukavaa viikonloppua myös sinnepäin!

Vekarus: Olen myös kovasti tyytyväinen ostoksiini. Pikkuvuoka toimittaa nyt Mummien siivoussuihkeen alusastian virkaa, sillä sopii siihen värinsä puolesta täydellisesti. Olkaa te ahkeria tänä(kin) viikonloppuna!

Onnistuisikohan tämä tällä kertaa...

Ulla kirjoitti...

Kauniita kuvia olet ottanut.
Haluaisitko kertoa herkullisten näköisten mansikkaleivosten reseptin?

Kaunista heinäkuuta :)

Sarppa kirjoitti...

Mahtava löytö kertakaikkisesti, ihania kuvia muutenkin..

Ira kirjoitti...

Olet tehnyt taas niin ihania ostoksia että... :)

Noora kirjoitti...

Kiitos teille kommenteistanne! Ulla, tuo leivoskuva oli matkaltamme kahvilasta. Valitettavasti ei siis omatekoinen leivos, herkullinen silti. Odottakaahan kun näette minun uusimmat kirppislöytöni!