sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kotikaupungissa


 Tänään retkeilimme koko perheen voimin kotikaupunkimme keskustassa. Siihen oiva tapa on istahtaa Mikke-junan kyytiin. Vajaan tunnin kestävä opastettukierros antaa varsin kattavan kuvan kesäisestä kaupungistamme.

Juna kiertää  kantakaupungin nähtävyydet ja kyydistä on mahdollisuus poistua pysäkeillä ja nousta taas kyytiin seuraavalle kierrokselle.


Kesäsunnuntaisin Mikkelissä torilla järjestetään Jättikirppis. Tapahtuma on saavuttanut suuren suosion jo usean vuoden aikana. Monelle siitä onkin tullut osa sunnuntaitraditiota näin kesäisin. 

Tori myyntikojuineen ja kahviloineen onkin tärkeä osa kesäistä Mikkeliä niin paikallisille kuin ulkopaikkakuntalaisille mökkiläisillekin. 
Torilla tavataan, näin tavataan sanoa!


Asuessamme Tampereella Pyynikki ja munkkikahvila olivat meille tärkeitä paikkoja. Nykyisin Naisvuoren näkötorni ja sen vohvelikahvila onkin meille mikkeliläisille paikka, jonne menemme viettämään kesäiltaa. Harmiksemme paikka on auki ainoastaan kesäisin. Voisin kuvitella, että lämmin munkki ja höyryävä kupillinen lämmintä kaakaota maistuisi talvellakin paikallisille täälläkin.

Naisvuorella toimii myös Mikkelin kesäteatteri upeassa kaupunkimaisemassa. Tänä kesänä ohjelmistossa on Hilja Valtosen Vaimoke, jonka pääroolissa nähdään upeaääninen Tomi Metsäketo. Tänä kesänä näytös on jo tullut nähtyä jokakesäiseen tapaani.



Kenkäveron kaunis, vanha pappila toimii aivan keskustan tuntumassa ja onkin suosittu piipahduspaikka turistien  keskuudessa. Myymälät, leipomo ja puutarha muodostavan kauniin kokonaisuuden, jonne minun on tapanani kesävieraani viedä. Pappilassa järjestetään toki suosittuja tapahtumia ympärivuoden, esimerkiksi joulunaikaan Kenkäveron tunnelma on aivan erityinen.



Mikkelipuisto on rakennettu kaupunkilaisten "kesäolohuoneeksi" ja virkistysalueeksi. Puistossa on erilaisia mallipuutarhoja, taimimyymälä, lasten leikkipaikka ja kesäkahvila. Se on kiva paikka kesäiselle piknikille Saimaan rannalla. Puistossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia.


Keskellä järvi-Suomea, Saimaan rannalla sijaitsevan kaupunkimme satama-alue on tietysti kiva paikka kahviloineen piipahtaa jätskillä tai Toivo-laivan viileillä juomilla. Alue kaipaa kuitenkin pikaista kunnostusta ja esiin-nostamista. Tämä tapahtuukin onneksi varsin pian, sillä Satamalahden suunnittelukilpailun voittaja on jo ratkennut ja kunnostyön pitäisi alkaa piakkoin.

Tässä siis kierros kesäistä Mikkeliä!
Meillä oli mukava kesäpäivä turistina kotikaupungissamme.

Iloa ja valoa, Noora

Ei kommentteja: