Sisustuskutsuilla minulle tarjottiin todella raikasta raparperimehua. Ohjetta itselleni pyytäessäni, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, kuinka valloittavassa muodossa se minulle saapuisi. Tuo ihana Tilda-kortti siis kätkee sisäänsä maailman parhaan mehuohjeen, jota en paljastakkaan teille. Maistiaisia tarjoillaan kaikille kesävieraille. Ensimmäinen annos on parhaillaan valmistumassa.
Mehunohjeen tallennan luokkaan "erityisen tärkeät-reseptit" jo pelkästään sen kauniin ulkonäön tähden. Kiitos S.! On ollut mukava tutustua sinuun!
Erityisissä resepteissä on myös eräs mansikkaleivosten ohje, jonka olen vuosia sitten saanut potilaaltani. Vastavalmistuneena kätilönä yritin motivoida synnyttäjää jäämään sairaalaan lepohoitoon heikoin tuloksin. Tuolloin oli juuri mansikka-aika parhaimmillaan ja tuo tuleva äiti oli suunnitellut leipovansa sinä päivänä. Äkisti vointi vaatikin tarkempaa seurantaa osastolla. Katkerasti itkien hän joutui taipumaan lääkärin määräykseen.
Hyvin päättyneen raskauden ja onnellisen perhetapahtuman jälkeen sain osastolle kauniin kortin. Tämä synnyttäjä halusi selittää käytöstään antamalla näiden mansikkaleivosten ohjeen minulle. Ja täytyy myöntää, että ymmärrän häntä. Niin herkullisia ne leivokset ovat ja kovin suuritöisiä. Niiden tekeminen vaatii suunnittelua ja valmistelua etukäteen. Leivon näitä herkkuja kesäisin yhden ainoan kerran, mansikka-aikaan ja lämmöllä muistelen tuota perhettä.
Niin, elämä ei mene sunnitellun käsikirjoituksen mukaan koskaan. Kaikista vähiten kirjoitusta noudatetaan raskautta ja synnytystä koskevissa kohtauksissa. Toivottavaa tietysti olisi ettei näihin asioihin edes sellaista laatisi... Apua! UUUUuups!!! Lipsahti... Näitä vuorosanoja täytyy taas alkaa mieleen palauttelemaan.
Mehuista puheenollen tein jälleen iloisen löydön kyläkaupastamme. Olin lukenut aikaisemmin blogeista jo kuuluisuutta saaneesta ruotsalaisesta Seljankukkamehusta ja ihmeekseni löysin sitä myös kyläkauppamme hyllystä. Oivallinen janonsammuttaja tuokin näin helteellä. Ja jälleen sain muistutuksen siitä, että kyllä kyläkauppa aina yhden Tukkimiehen voittaa.
Lapsiakin vissiin pitäisi juottaa hirveästi näin kuumalla. Tämä helle ja siitä aiheutunut nestehukka ovat tehneet meidän kahdesta piltistä aivan kamalia riiviöitä, joista vieraamme ovat saaneet pientä esimakua. Huomenna heille tarjoillaan makoisaa raparperimehua ja toivotaan käytöksessä tapahtuvaa muutosta.
Iloa ja valoa, Noora