torstai 30. heinäkuuta 2009

Toripäivä




Vietimme aamupäivän Mumman ja Vaarin kanssa aurinkoisella torilla. Ohjelmassa oli jätskiä ja kiertelyä kojujen välissä. Täytyy todeta, että kesäinen tori on parasta Mikkeliä, eikä missään muualla sellaista tunnelmaa voi kokea. Tuohan kerrottiin viime viikolla Tila-ohjelmassakin.

Ostettiin kesäisiä herkkuja: perunoita, herneitä, mansikoita sekä kirsikoita. Kauniit kukkasetkin löysivät ostoskoppaan. Istuttiin torikahvilassa ja syötiin jätskiä.

Marskin valvovan katseen alla on useampi torikahvila. Meidän perhe on aina istunut ainostaa siinä ensimmäisessä, kuten tälläkin kertaa. Olen ymmärtänyt, että puoluejaolla on tässäkin asiassa jotain tekemistä, en tiedä. Nimittäin tästä sini-valkoisesta kahvilasta saa myös lippuja MP:n peleihin, Kissalaiset ostavat omansa jostain aivan muualta. Jokatapauksessa, kahvi oli vahvaa ja lörtsyt makeita.

Lasten herkutellessa, poikkesin katsastamassa muutaman "rojukojun." Ja tein ostoksia. Näistä ei voi puhua löytöinä, sillä maksoin niistä liikaa kovasta tinkimisestäni huolimatta. Mutta silti olen niistä onnellinen.

Kiva päivä, josta nautitaan vielä pienen huilaamisen jälkeen rannalla. Mukaan otan lehden, jonka postilaatolta juuri hain. Kiitos Satu! Tämä on täydellinen päivä. Auringonsäteitä teille kaikille!

Iloa ja valoa, Noora

6 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Kauniita nuo kukat, mitähän ne mahtaa olla?

Anne kirjoitti...

Moikka- teillä ollut mukava päivä ja mitkä löydöt !! Siis Mikkelin toriltako nuo löysit ?? Tuo perinne kahvipaikasta pitänee paikkansa varmaan monella muillakin mutta pelilippuja en ole osannut näistä ostaa tai tiennytkään ;)

Noora kirjoitti...

Hei Kesäkukka, en tiedä minäkään mitä ne ovat, mutta kauniita kesäkukkia!

Noora kirjoitti...

Anne, kyllä ihan meidän omalta toriltamme, tosin myyjä oli tullut Porvoosta. Minä täällä etsin kuumeisesti mittanauhaa, jotta saisin ne ikkunat mitattua, mutta ei vaan löydy mistään.

Olivieno kirjoitti...

Ihana vaaka! Onneksi lievensit kateuttani etkä kehuskellut halvoiksi ;-)

Noora kirjoitti...

Olivieno: Kadepöksy ei tosiaankaan kantsi olla! Kiva kun taas kävit täällä!