sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Viikonlopun kuulumisia



Eräs meistä kävi viikonloppuna jumppaamassa pääkaupungissa, joten matkustimme koko porukalla lasten enon perheen luokse. Vaikkakin olen innostunut uudesta harrastuksestani edelleen, täytyy myöntää etten se minä kuitenkaan ollut. Niin innostunut en kuitenkaan ole, että lähtisin jumpalle toiseen kaupunkiin. Minä keskityin ostoksiin!

Tällä kertaa poikkesimme myös Copellossa, mikä on aikaisemmin aina jäänyt ohi ajaessamme. Ihana kauppa ja loistava valikoima Rivieran tavaraa. Ostin tuon yksinkertaisen tyynynpäällisen sohvalle ja tykkään siitä kovasti paljon.


Copellosta löytyi myös tuo hauska tuki, joka on kai tarkoitettu keittokirjalle tai ruokalistalle. Minä haluaisin siihen löytää pienen pienen kehyksen, joka peittäisi noita ruokailuvälineitä mahdollisimman vähän.

Siiri on venähtänyt kesänaikana ja kasvanut ulos vanhoista vaatteistaan. Zaran syysvaatteet olivat aivan ihania. Koska tyttö tarvitsee lähinnä käytännöllisiä päiväkotivaatteita, ostin hänelle tunikoita ja leggareita. Mutta Zaran vaatteissa hinnan lisäksi kivaa on se, että myös perusvaatteissa on suloisia rusetteja ja paljetteja.

Kaksosten synttäreitä juhlitaan ensi viikonloppuna. Onneksi ostosreissulla oli mukana myös Siirin kummitäti, joten Zarasta lähti mukaan myös jotain ihanaa ja ei ihan niin käytännöllistä. Ja pitihän sitä ostaa kaikkea ihanaa myös muille lapsille, vaikkei niin tarvetta ollutkaan.

Pikku matka toi mukavaa vaihtelua kotiympyröihin. Kiitos jälleen Samille ja Saaralle kaikesta! Illalla lasten nukahdettua katsoimme loistavan ruotsalaisen elokuvan Rahalla saa. Oletteko nähneet? Voin suositella, katsokaa ihmeessä!

Mutta oli kyllä kotiinkin ihanaa tulla. Odottamassa oli siivoojan jäljiltä puhdas koti ja Mumman petaamat vuoteet uusilla lakanoilla!

Toivotan kaikille teille paljon mukavaa ensi viikkoon!

Iloa ja valoa, Noora


2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kiva viikonloppu siis teilläkin! Cobello on kyllä aikamoinen paratiisi valkoisen ystävälle.
Käypäs muuten Anttilassa joku päivä, siellä oli ainakin vielä viikko sitten paria erilaista pientä Riverdalen kehystä, jotka voisi sopia tuohon siun telineeseen.

Noora kirjoitti...

Juu, meillä oli oikein kivaa!
Ja kiitos vinkistä, kävin ostamassa kehyksen jo. mutta laitoinkin telineeseen pikkuisen kranssin, jonka maalata sutaisin. Kehys menee jonnekin muualle ja varmaan haen niitä lisää...