tiistai 15. syyskuuta 2009

Synttärihuumaa



Elämme jännittäviä hetkiä, sillä meillä kaksoset täyttävät huomenna 4 vuotta. Päivää on odotettu kauan ja vielä kauemmin juhlia, joita vietämme perjantaina kavereiden kanssa ja sunnuntaina sukulaisten kesken.

Nyt kun viimein on vieraslista saatu päätettyä, on äiti yön pimeinä tunteina askarrellut kutsuja. Tuo yllä oleva viime vuotisen linnakakun malli on saanut yksimielisen kannatuksen myös tänäkin vuonna. Ohjelmaksi on valittu onginta.

Lastenjuhliin kattaustarvikkeita löytyi edullisestä täältä ja juhlamekko on tilattu täältä. Joten kaiken pitäisi olla kunnossa juhlia varten. Nyt äiti sitten toteuttaa nuo suunnitelmat niinä yön tunteina. Suunnittelussa nämä huomiset sankarit ovat kovasti olleet mukana, joten eiköhän pikkuapulaisia löydy myös tälle toteutuspuolelle.

Jälleen kerran on todettava, että aika menee nopeasti, liian nopeasti. Se suunnaton kaksosraskausjännitys on edelleen muistoissa kovin tuoreena, kun päivä kerrallaan tuota raskautta vietiin eteenpäin loistavaan lopputulokseen lopulta päätyen.

Hauska muisto on, kun istuin TAYSn alakerran kampaajalla leikkausta edeltävänä päivänä jalat turvoksissa, naama pöhöttyneenä, verenpaineet taivaissa. Lääkäreiltä en saanut lomaa kampaajaa varten kaupungille, joten ystävällinen kampaaja järjesti minulle ajan tuohon alakerran liikkeeseen. Tiesin myrkytykseni vaativan raskauden pikaista purkamista hyvin pian, mutta juurikasvukin päässäni piti saada piiloon sitä ennen. Seuraavana päivänä teho-osaston hoitaja sitten ihmettelikin kaunista kampaustani ja vaaleita hiuksiani.

Toivotan teille kaikille mukavaa viikonjatkoa ja iloa töihin!

Iloa ja valoa, Noora

11 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Onnittelut synttäri-sankareille!

Työniloa tarvitaan!

Viivu kirjoitti...

Ihanaa! Tuskin maltan odottaa meidän neidin 1-vuotis synttäreitä!!!

Viime viikonloppuna me juhlittiin keskimmäisen pojan 8-vuotisjuhlia, ja salaa surin, miten pikkuhiljaa synttärihumu alkaa laantua... Vaikka juhlat olikin ihanat, ja hauskaa oli, mutta äidin koristeluja ja ideoita ei juurikaan enää tarvittu...

Herralla oli selvä suunnitelma juhlista ja halusi niistä itsensä näköiset, niinkuin pitääkin! Kyllä synttärit on ihania!

Anis kirjoitti...

Onnea "pikkuisille", kyllä tuo aika todellakin menee nopeasti. Meidän vauva on "jo" 7 kuukautta ja se
"vauvamaisuus" on häviämässä.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi mikä kakku iloisia synttäreitä!Niitä vietetään meilläkin jo kolmatta viikkoa:D sitten onneksi kolmen kuukauden tauko!

-A- kirjoitti...

Onnea pienille sankareille! Mikä kakku!!!

Piia kirjoitti...

Onnea sankareille!!! Toivottaa koko meidän perhe!

Noora kirjoitti...

Kiitokset kauniit kaikille onnentoivotuksista! Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille!

Sari kirjoitti...

Onnittelut näin jälkikäteen! Kerrohan sitten miten kekkerit sujuivat! Ihania kauppoja kyllä nuo molemmat...

T. Naapurin tyttö

Ps. Uudella nimellä kirjoittelen, mutta tuttuja siis kuitenkin ollaan.. :)

Noora kirjoitti...

Pieni Pitsinenäliina! Kuulostaapa nimesi kovin suloiselta. Lapset kiittävät kauniisti onnitteluista. Varmasti kuulette juhlista myöhemmin.

Sari kirjoitti...

Blogissani on lisää pitseilyä.. Laitan sinullekin kutsun tulemaan. :)

Noora kirjoitti...

Kiitos kutsustasi Pikkuinen nestyyki, kävinkin jo heti vierailulla ihastuttavassa blogissasi. Sievä ja soma, kuten sinulta arvata saattaakin.