sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Lahjoja



Ylläolevat lahjat sain äidiltäni nimpparilahjaksi. Tuollaisia pellavaisia pyyhkeitä olen etsinyt kirpparikojut ja kaupat. Ja kuinka sattuikaan, että sellaisia löytyi iso pino meiltä kotoa. Ovat vielä suvun perintökalleuksia. Lahjaan kuului myös kauniit, vanhat sokeripihdit ja lusikka. Kaunis kiitos! Saavat paikansa uudesta kaapistani.

Tiedättekö tuon lusikan käyttötarkoitusta? Se on kuin sokerilusikka, mutta huomattavasti suurempi. Lusikkaosassa on reikiä. Miksi?

Kesän makuja säilöin talteen, kun pakastin Mammalta lahjaksi saamani mansikat. Voimme sitten tuulen ja tuiskun keskellä lettukestejä viettäessämme niitä nautiskella.

Sain myös kauniita ruusuja, valkoisia tietenkin, mieheltäni ja tädiltäni. Ihanaa on omistaa myös kummit, jotka aina muistavat kortilla minua ja myös meidän lapsia. Isokummien korteista onkin tullut todella tärkeitä lapsille. Olenkin säästänyt kaikki lasteni saamat synttäri- ja nimpparikortit sekä terveiset matkoilta. Uskon, että niitä on sitten isompana mukavaa lueskella ja ihmetellä.

Tänään tein jälleen kierroksen kirpputorilla, mutta ostokseni jäivät hyvin vähäisiksi sateisessa säässä. Onni sai jääkiekkovarusteet talvenvaralle, keittiönpöytä liinan ja Siiri tunikan. Ostamani tuolin taidan pilkkoa sanantien, en taida siitä pitääkkään. Taidan sille näyttää kuitenkin valkoista sutia, jospa se näyttäisi siten paremmalta.

Olen kääntänyt katseeni jo syksyyn. Odotan jo lämpimiä iltoja, jolloin voi sytytellä kynttilöitä. Huomaan himoitsevani Green Gaten ruskeaa täkkiä, jonka alle suunnittelen käpertyväni. Ale-ostoksille en enää halua, vaan tyydyn odottamaan pian kauppoihin saapuvia syysihanuuksia. Tummemmat värit niin sisustuksessa kuin vaatteissakin näyttävät ihanilta kaiken vaalean hempeyden jälkeen.

Nyt kyllä taidan olla hiukan edellä kalenteria, joten käännetään vielä pari sivua taaksepäin ja nautitaan rauhassa ensin tästä kesästä ja toivottavasti vielä auringostakin. Toivotan aurinkoista ja mukavaa viikonalkua teille kaikille!

Iloa ja kesänvaloa, Noora

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kirppislöytöjä




Täällä järjestetään jättikirppis heinäkuun jokaisena sunnuntaina torilla. Viime sunnuntaiksi sain torille mukavaa seuraa. Kun ensimmäisen kerran poikkesin kaupassasi, en olisi voinut uskoa, että ostosten tekeminen puodissasi voi johtaa ystävyyteen. Ja ihanaa, että yhteydenpito jatkuu välimatkasta huolimatta Kirsi.

Erityisen onnellinen olen tuosta lampunvarjostimesta. Ajatelkaa, myyjä antoi sen minulle ilmaiseksi, rahattomalle raukalle. Lampun vanha sähköjohto on poikki, mutta ihana koriste se silti on ikkunalla. Pidän sitä aarteenani.

Soppakulhosta maksoin 15 e, mieleinen myös, ehjä ja piippuleimainen. Lisäksi ostin Onnin huoneeseen värimaailmaan sopivan rekisterikilven, joita ajattelin alkaa keräämään vanhan polkuauton seuraksi. Vanhasta talonpoikaistuolista maksoin 20 e. Tuoli on saanut jo kerroksen valkoista ylleen mieheni toimesta. Jälki ei kuitenkaan tyydyttänyt minua, joten homma on vielä kesken. Näytän sen teille sitten valmiina.

Lisäksi olen löytänyt Wanilla Rosen alemyynnistä kaapin. Siellä se nyt odottaa noutamista ja minun kaasujalkaani kovasti kuumottaa. Haluaisin jo kovasti päästä sitä noutamaan. Toivottavasti tänään saadaan meidän perheen selkävaivaiset lopullisesti kuntoon. Usko on kova, tosin raakkuvaristen polvi ei näytä paranevan...( Älkää välittäkö viimeisestä virkkeestä, kunhan taas höpisen, joku ehkä ymmärtää... täälläpäin...)

Iloa ja valoa, Noora

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Nukkekotikuume


Muutamia aikoja sitten minua vastaan tuli tuollainen toiletti. Jos minulla joskus olisi nukkekoti, haluaisin sinne juuri tuollaisen kylpyhuoneen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Nyt sitten huomaan hakeutuvani sivustoille, missä ihmiset esittelevät aivan ihmeellisen kauniita miniatyyri kotejaan. Aivan uusi maailma on avautunut minulle. Nyt sitten minäkin olen säästänyt lasten jätskitikkuja lattialankuiksi ja kaljapullonkorkeista suunnittelen tekeväni piirakkavuokia. Olen myös löytänyt makuuhuoneen tapetin tuohon minikokoiseen kotiini.

Onko teillä nukkekotia? Minä haluaisin sellaisen.

Iloa ja valoa, Noora

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Ostoksiani








Kerroin jo aikaisemmin mukavasta Lappeenrannanmatkasta, jonka tuomisia haluaisin teille esitellä. Ostamani kaunis salusiini etsii vielä hyllyä itselleen, joten kuvaan sen myöhemmin.

Suloinen pilkkuvuoka oli bongaus kahvilan keittiön takahuoneesta Taipalsaarelta. Ystävällinen myyjä sen minulle lopulta suostui myymään uskomattoman edulliseen 50 sentin hintaan! Ajatelkaa mikä löytö! Tiedän erään Outin, jonka turkoosiin värimaailmaan vuoka olisi tarkoitettu.

Tuolle uudelle kattokoukustolle ei parempaa paikkaa keittiössämme ollut. Sellainen piti kuitenkin saada. Onko liian ahtaan näköistä? Ajattelin pitää siitä kausitavaraa roikkumassa, kuten pipareita punaisissa silkkinauhoissa. Nyt kesäaikaan hempeillään kukkasilla.

Viikonlopusta on tulossa mukava. Saamme jopa kahdet vieraat Tampereelta luoksemme. Luvassa on kierros suurella kirpputorilla sekä tutustumista torielämään. Rentouttavaa viikonloppua kaikille. Toivottavasti miehenikin saa selkänsä kuntoon ja sairaalassa annetut piikit alkavat vaikuttaa pian. Täytyy sanoa, että kyllä golf on outo laji. Isäni on potenut nyt viikon selkäänsä vuodepotilaana ja nyt mieheni on lähes samassa tilassa... Siis rennon letkeää kävelyä kaikille ja venytelkäähän hyvin!

Iloa ja valoa, Noora

torstai 2. heinäkuuta 2009

Viimeisin vaan ei taatusti viimeinen


On niin ihanaa, kun saa jotain, jota oikein kovasti haluaa. Jotain, jota on odottanut. Miira sieltä Rannalla olevasta Putiikistaan lähetti minulle tuon ihastuttavan tunikan, joka sai aikaan noita onnentunteita.

Nuo Odd Mollyt ovat vaatteita, joilla on sielu. Niiden runsaat yksityiskohdat kaikessa yksinkertaisuudessaan puhuttelevat. Ei tarvita kuin silkkinauhaa, kirjailua ja kauniita nappeja ja minä olen myyty. Tämän tunikan väri on kaunis luonnonvalkoinen sinisine kirjailuineen, joten uskon käyttäväni sitä myös talviaikaan farkkujen ja Uggien kanssa.

Ostosten tekeminen on saanut nykyään aivan uusia ulottuvuuksia. Tilattujen postipakettien odottaminen on kihelmöivän jännittävää ja ostosten tekeminen retkiltä, uusista paikoista, mukavassa seurassa on ihanaa.

Muutama päivä sitten tein reissun Lappeenrantaan, missä minulle esiteltiin uusi tuttavuus Vanhanajan Sisustusliike. Tuo kauppa oli niin ihana, että se vaati paikalle palaamisen 3 kertaa ennen kuin auton viimein uskalsi kotiinpäin kääntää. Mennäänhän pian uudelleen, Titta!

Tuon liikkeen ostoksia haluaisin kovasti esitellä teille, mutta niiden kuvaaminen monista yrityksistä huolimatta on ollut mahdotonta. Jatkan yrittämistä, toivottavasti onnistun pian.

Muuten, meillä kävi täällä esiintymässä Herra Heinämäen lato-orkesteri ja se Heikki sanoi, että Tampereella on viime päivinä satanut niin paljon, että keittiöön oli tullut ihan valas. Miten on? Meillä täällä on ollut kovasti aurinkoista...

Iloa ja valoa, Noora

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Raparperimehu



Sisustuskutsuilla minulle tarjottiin todella raikasta raparperimehua. Ohjetta itselleni pyytäessäni, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, kuinka valloittavassa muodossa se minulle saapuisi. Tuo ihana Tilda-kortti siis kätkee sisäänsä maailman parhaan mehuohjeen, jota en paljastakkaan teille. Maistiaisia tarjoillaan kaikille kesävieraille. Ensimmäinen annos on parhaillaan valmistumassa.

Mehunohjeen tallennan luokkaan "erityisen tärkeät-reseptit" jo pelkästään sen kauniin ulkonäön tähden. Kiitos S.! On ollut mukava tutustua sinuun!

Erityisissä resepteissä on myös eräs mansikkaleivosten ohje, jonka olen vuosia sitten saanut potilaaltani. Vastavalmistuneena kätilönä yritin motivoida synnyttäjää jäämään sairaalaan lepohoitoon heikoin tuloksin. Tuolloin oli juuri mansikka-aika parhaimmillaan ja tuo tuleva äiti oli suunnitellut leipovansa sinä päivänä. Äkisti vointi vaatikin tarkempaa seurantaa osastolla. Katkerasti itkien hän joutui taipumaan lääkärin määräykseen.

Hyvin päättyneen raskauden ja onnellisen perhetapahtuman jälkeen sain osastolle kauniin kortin. Tämä synnyttäjä halusi selittää käytöstään antamalla näiden mansikkaleivosten ohjeen minulle. Ja täytyy myöntää, että ymmärrän häntä. Niin herkullisia ne leivokset ovat ja kovin suuritöisiä. Niiden tekeminen vaatii suunnittelua ja valmistelua etukäteen. Leivon näitä herkkuja kesäisin yhden ainoan kerran, mansikka-aikaan ja lämmöllä muistelen tuota perhettä.

Niin, elämä ei mene sunnitellun käsikirjoituksen mukaan koskaan. Kaikista vähiten kirjoitusta noudatetaan raskautta ja synnytystä koskevissa kohtauksissa. Toivottavaa tietysti olisi ettei näihin asioihin edes sellaista laatisi... Apua! UUUUuups!!! Lipsahti... Näitä vuorosanoja täytyy taas alkaa mieleen palauttelemaan.

Mehuista puheenollen tein jälleen iloisen löydön kyläkaupastamme. Olin lukenut aikaisemmin blogeista jo kuuluisuutta saaneesta ruotsalaisesta Seljankukkamehusta ja ihmeekseni löysin sitä myös kyläkauppamme hyllystä. Oivallinen janonsammuttaja tuokin näin helteellä. Ja jälleen sain muistutuksen siitä, että kyllä kyläkauppa aina yhden Tukkimiehen voittaa.

Lapsiakin vissiin pitäisi juottaa hirveästi näin kuumalla. Tämä helle ja siitä aiheutunut nestehukka ovat tehneet meidän kahdesta piltistä aivan kamalia riiviöitä, joista vieraamme ovat saaneet pientä esimakua. Huomenna heille tarjoillaan makoisaa raparperimehua ja toivotaan käytöksessä tapahtuvaa muutosta.

Iloa ja valoa, Noora

lauantai 20. kesäkuuta 2009



Juhannusta on vietetty sateisessa säässä perheen ja sukulaisten kanssa. Grillailua, maitorieskaa, yhdessäoloa, saunaa, golfia ja herkkuja. Ja se mansikkakakku, joka ei vieläkään loppunut kesken. Siis hyvin perinteistä.

Lapsuudessani keskikesän juhlaa vietettiin aina mökillä yhdessä sukulaisten kanssa. Juhla alkoi aina leikkimökin siivouksella yhdessä serkkujen kanssa. Lipunnostoon pääsivät lapsista ne, jotka olivat partiossa, minä en. Ja seuraavaksi saatiin palkintoja uimataidossa kehittymisessä. Joku serkuksista oli oppinut uimaan käsipohjaa, toinen hyppäämään pääedellä veteen, kolmas selkäuinnin.

Muistan erään juhannuksen aatonaaton. Tiesin, että eräs serkkuni tulee saamaan seuraavana päivänä palkinnon pääedellä veteen hyppäämisestä. Niinpä vietimme iskän kanssa mökin laiturilla illan. Ja niin siinä suuressa seremoniassa, juhannusaattona myös minä sain vaarin vanhan uimapalkinnon, koska olin minäkin kyseisen taidon oppinut. Muistan vieläkin sen jännityksen, kun taidosta piti näyte antaa koko suvun seistessä jyrkillä kiviportailla rannassa. Hyppy meni nappiin; vartalo suorana, jalat yhdessä, renkaan läpi veteen. Ja kaikki taputtivat.

Lapsuuden kesät olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä. Kunnon pessimistin tavoin, on minun sanottava, että nyt kun juhannus on vietetty, päivä sitten alkaa lyhenemään ja voimme kynttilät kaivaa esille. Katsokaas, kuulun niihin ihmisiin, joiden viikonloppukin päättyy lauantai-iltaan...

Onneksi ensi viikoksi on kuitenkin luvattu lämmintä! Aurinkoista viikkoa kaikille! Minulle on tulossa paketteja...

Iloa ja valoa, Noora