maanantai 16. toukokuuta 2011

Sevelynistä sinivalkoista






Keskelle tätä juhlahumua saapui paketti Sevelynistä. Ajoitus oli mitä mainioin ja väritys vähintääkin kohdallaan näihin mestaruusjuhliin. Kaunis, harmooninen yhdistelmä on tuo sinisen ja valkoisen liitto.

Tiedättehän tuon ihanaisen lastenvaatepuodin Porvoossa? Onneksi meitä kaukaisia asiakkaita palvelemaan avautui viimein myös nettikauppa, jota jo niin kovasti odottelin. Pitkä odotus palkittiin, kun lasten kanssa tänään availimme vaaleanpunaiseen silkkipaperiin käärittyjä ihanuuksia. Terveisiä vilkutusten kera sinne lähetämme loistavasta palvelusta ja pikaisesta toimituksesta kiittäen!

Siiristä on tullut varsin nirso vaatteidensa suhteen. Siksi jännitin kelpuuttaako hän tilaamiani vaatteita omakseen. Kuinka ollakkaan pitkä neuletakki olikin ihan lemppari, joka puetaan jatkossa lauantain kaupunkireissuille. Lisäksi hän päätti, että enonsa häät olisivat sopiva tilaisuus Onnin käyttää uutta paitaansa.
Onkohan meille juhlat tulossa, minulle ei ole asiasta mitään tietoa... ?

Ajattelin tässä iltani kuluksi esitellä ihanuuksia lasteni yllä, mikä osottautuikin sitten aivan mahdottomaksi tehtäväksi: liian monta liikkuvaa osaa. Harmonia ja hillitty harmaus oli kaukana meidän kuvaus-sessiostamme. Muutaman kuvan kuitenkin laitan teille nähtäväksi.

Riehakasta illanjatkoa, nyt katsomaan juhlatunnelmia!

Iloa ja valoa, Noora

P.S. Kiitos teille tsemppauksestanne, eka työpäivä meni kivasti!

6 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Ihana katras siellä, ihanat vaatteet ja ihanaa Leijonat ihanaa :)

Sari kirjoitti...

Tuo alin potretti on ihan paras. Aika railakkaalta näyttäis, vähän niin kuin kauppatorilla konsanaan. ;)

Hurjaa miten iso teidän pienin jo on!


Sari

Noora kirjoitti...

Terhi: Kiitos Terhi! On niin hienoa olla mestari.

Sari: Kyllä täällä meininki on kuin mestaruusjuhlissa konsanaan. Leijonia talo täynnä!
On Selma jo iso tyttö ja pärjääväinen.

Piia kirjoitti...

Hauskoja kuvia! Pakko myöntää ,etten ihan tuota edellisen postauksen lupaustamme ole noudattanut ;)
No, pistän sen piikkiin , että kuljen usein pyörällä.

titta kirjoitti...

On se söpöjä lapset ja vaatteetkin. Kiva kuulla että työpäivä meni hyvin ja miksei olisi mennyt :)

Noora kirjoitti...

Piia: Annettakoon anteeksi lupauksen rikkominen!!! Mutta vain siksi että pyöräilet...

Titta: Eikös ole suloisia, ainakin nuo vaatteet! Nähdään taas!