perjantai 27. toukokuuta 2011

Ihanaa viikonloppua!




Heipä hei, niin se viikko on taas vierähtänyt töiden parissa. En ole juurikaan koneelle ennättänyt. Siksipä tänään iltasella suunnitelmissa onkin ihana blogikierros kera poreilevan juoman. Ihanaa!

Tänään meidän Tyyne täyttää 3 vuotta. Uskomatonta kuinka pärjääväiseksi, päämäärätietoiseksi ja päättäväiseksi ihmislapsi kehittyy muutamassa vuodessa. Tuon ihmisalun kanssa ei varmaan tarvitse äidin kantaa huolta elämässä pärjäämisen suhteen, ehkä sitten jonkin muun asian...

Kiitos teille kaikille, niin lähellä kuin kaukanakin, jotka olette Typyä muistaneet kortein ja lahjoin! Olette tehneet pienen tytön kovin onnelliseksi; nämä ovat niitä tärkeitä, merkityksellisiä hetkiä. Tänään kahviteltiin Mumman ja Vaarin kanssa, varsinaisia juhlia vietetään sitten myöhemmin kavereiden kanssa.

Sitten nämä pelakuut... Kukat alkavat saada jo huvittavia piirteitä. Että voi olla vaikeaa saada itselleen muutamia Mårbackoja.

Kerroinhan teille, kuinka viime viikonloppua lähdimme Titan kanssa kukkia vartavasten Lahdesta noutamaan. Viikolla olin varmistanut niiden saatavuuden etukäteen ja ehdottanut myyjälle varaamista pitkän ostosmatkan tähden. Varaaminen oli kuitenkin kuulema turhaa.

Kuinkas sitten kävikään?! Ei kukan kukkaa saatavana lupauksista huolimatta. Kesätyöntekijä kovasti pahoitellen lupasi myymäläpäällikön soittavan meille, mutta soittoa ei ole kuulunut. Nyt sitten odotamme korvauksia itse Herra Plantagenilta suurensuuresta mielipahasta, turhista ajokilometreistä sekä surkeasta asiakaspalvelusta ennenkaikkea. Katsotaan saadaanko me niitä kukkia ollenkaan vai kuinka niiden kanssa käy.

Huomenissa suunnitelmissa on ajaa läheiselle puutarhalle kukkaostoksille neljässä sukupolvessa. Mårbackoja sieltä on turha etsiä, mutta muita kesäkukkia varmasti löydän.

Te varmasti ymmärrätte tuskani noiden pelakuiden suhteen? Honkkarin alennushorsmat eivät tässä asiassa nyt auta! Sitä on monien vaikea ymmärtää.
Pelakuissakin on eroja, kuten me tiedämme!

Ihania, aurinkoisia vapaapäiviä kaikille kamuille!

Iloa ja valoa, Noora


5 kommenttia:

Tipu kirjoitti...

Terkut sateisesta Helsingistä, täällä takkatulen ääressä pidetään sadetta. Ihanaa viikonloppua sullekin!

sammal airi kirjoitti...

Jos Mårbackoja halajat Pukin puutarhan nettikaupasta voi onnistaa :)

Elviiran Kammari kirjoitti...

Hulda hyvä, itse olen vuosia tapellut samojen pelargoniaongelmien vuoksi. Kunnes kolme vuotta sitten löysin Karkkilasta Sundströmin puutarhan, jonka pelargoniat eivät ole kertaakaan tuottaneet pettymystä. Kasvavat ihan mielttömän isoiksi, kukkivat koko kesän ja sekös ohikulkijoita ottaa päähän !!! Eikä muratit tai muutkaan kukkaset ole tuottaneet pettymystä. Ja vain valkoisia kukkia minä tiluksilleni kelpuutan..

Sari kirjoitti...

Ajankohtainen aihe. Me käväisimme tänään serkkutyttöjen yhteisen reissun yhteydessä Plantagenissa eikä ensivisiitti kyllä vakuuttanut meikäläistä. Kuuluisat Mårbackat kyllä sain, mutta asiakaspalvelu oli vallan mielenkiintoista. Todistimme muun muassa aikamoista episodia, kun kukkakärryä vetänyt myyjä ei huomannut ylähyllyn horsmien osuvan oviaukkoon ja yrittäessämme varoittaa putoavista kukista, kiskoi tämä vain naama punaisena häkkyräänsä täyttä höyryä eteenpäin. Kun ruukut tulivat ryminällä alas, murahti tämä vain äkäisesti, että se on nyt liian myöhäistä...! Taisi olla pinna vähän kireänä kyseisellä myyjällä.

Kerro sitten saitteko korvauksia!


Sari

Noora kirjoitti...

Kitos Maire, kuulostaa kovin tunnelmalliselta, ihan syksyiseltäkin!

Maija: Oletko tilannut sieltä koskaan? Hinnat siellä ovat kovin huokeat, niin ajattelin että ovatkohan kukat kovin minikokoisia?

Reissuja ja romantiikkaa: Kuulostaa kivalle kun kutsut minua Huldaksi. Pihasi on varmasti kaunis valkoisena ja naapurit vihreitä kateudesta :) Kiitos vinkistä, täytyy tutustua puutarhaan.

Sari: Hitsit, olisi pitänyt pyytää sinua tuomaan muutama kukkanen!
Teillä on varmasti ollut kiva reissu. Teitkö ostoksia? Näytä pian!
Kerron miten suuret korvaukset saamme, enää ei pioni kimppu riitä. Siihen ja pahoitteluihin olisin aluksi tyytynyt, mutta en enää.