maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulua kohti





Adventtitunnelmissa oltiin meilläkin viikonloppuna. Aamulla perinteisesti sytytettiin kynttilä. Olimme suunnitelleet pappilan joulutapahtumaan osallistumista sekä joulupukin hevosajelua päiväksi, mutta kovan pakkasen takia tapahtuma jäi meidän perheeltämme väliin.

Jouluhommatkin ovat pikkuhiljaa käynnistyneet saunanpesemisellä. Siiri pääsi eilen osallistumaan siivousoperaatioon, kun Mumman kanssa siivosivat keittiönkaappeja jouluisen musiikin tahdissa. Vietimme myös pienimuotoisen glögihetken ystäväperheen kanssa. Ja ilta huipentui suuriin finaalitunnelmiin. Nyt kysynkin, onko elämää BB:n jälkeen? :)

No, onneksi tulee joulu ja sen kiireet...



Kovien pakkasten ansiosta mieheni on jäädyttänyt lapsille kentän pihallemme. Luistimilla sitä ei vielä olla päästy testaamaan, mutta hyviä vetoja siellä kyllä lähtee. Toivotaan siis pikkupakkasta vielä jatkossakin.

Voi olla, että ensi kesänä joudutaan nurmikon istutushommiin, mutta onpahan meillä nyt pihalla ihan oma kenttä. Tämä on kuulema tapa Kanadassa, Gretzkyllä on ollut jopa isänsä rakentama kaukalo pihallaan. Eli yrityksestä ei ainakaan voi ura jäädä kiinni, ehkä sitten jostain muusta! Kyllä me ainakin yhdet rusettiluistelut vielä kentällä pidetään.

Aurinkoista pakkaspäivää toivotan teille ja mukavaa viikonalkua!

Iloa ja valoa, Noora

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi, tuo luistelukentän teko omaan pihaan on varmaan vielä mullakin edessä. Sisko perheineen on joka vuosi tehnyt ja kieltämättä sieltä on melko lahjakkaita "kretskejä" tullut! ;) Eli ei muutaku mukulat ulos ja luikkarit jalkaan ni johan siintää silmissä nhl!

Sari kirjoitti...

Kiitos rattoisasta adventti-illasta tarjoiluineen!
Meinasi muuten nenä pudota, kun hipsittiin kotiin, vaikka matka niin lyhyt onkin! Huih.. Hieman totuttelua näköjään vaatii vielä tämä talven ja pakkasen tulo.

Noora kirjoitti...

Saila: Ei muuta kuin jäädytyshomminn vaan! Hankitaan sitten niillä NHL-rahoilla se siirtonurmi... :)

Nenäliina: Kiitos itsellenne käynnistänne! Kylmä on, kyllä hieman vähempikin riittäisi.

pekanloki kirjoitti...

Löysin muutaman vinkin jäädyttämiseen ensi vuodeksi.
http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?action=printpage;topic=28869.0
Rapakon takana tehdään lähes kaikesta opaskirjoja tyyliin "How to make rink on the lawn?" Toisaalta lumen koostmuskin on ainakin länsirannikon puolella erilainen.

Joka tapauksessa elämää vartenhan se piha on.