maanantai 22. marraskuuta 2010

Mietteitä rakennekynsiäitiydestä ja muusta


Tuli sitten pidettyä pieni blogitauko. Vietimme koko perheen voimin isyyslomaa viikon verran ja täytyy tunnustaa, että näin kiireistä lomaa ei minulla olekkaan ollut. Useana päivänä jopa aikataulua piti kalenteristani tarkistaa, että olin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Mieheni pääsikin sitten tänään töissä kehuskelemaan isyyslomallaan, jonka kirjaimellisesti vietti lasten kanssa vaimon huidellessa ties missä. Sai kuuleman mukaan tällä paljon kehuja naispuoleisilta työkavereiltaan.

Kiireen ja asioiden hoitamisen keskellä ehdimme myös Espooseen. Ja jotta tuo matka ei olisi ollut liian yksinkertainen lasten kanssa, tein sieltäkäsin Selman kanssa kuvausmatkan Tampereelle.

Tämän postauksen nimi pitäisi oikeasti olla "Tampereen tuliaisia," mutta en kehtaa tehdä kahta vaatejuttua peräkkäin. Te taatusti tiedätte missä kävin ostoksilla! Niistä siis seuraavaksi...

Mutta sieltä Espoossa luin veljeni vaimon Sport-lehteä ja silmiini osui läheltäliippaava otsake rakennekynsiäitiydestä. Ihan huippu Katarina Westin kirjoittama artikkeli; humoristiseensävyyn kirjoitettu, mutta niin totta!

Jutun mukaan rakennekynsiäitiydellä ei ole mitääntekemistä kynsien kanssa, vaan kyse on kontrollista. Oman elämän kontrollista, joka iskee suurissa murroskohdissa juuri siksi, ettei elämää voi hallita.

"Rakennekynsiäiti on rakennekynsiäiti juuri siksi, että rakennekynnet ovat sitä kaikkein epäkäytännöllisintä turhamaisuutta jo normaalissakin elämässä. Saatikka sitten vauvan syntymän jälkeen, kun vessassa käyntikin on luksusta."

"Rakennekynsiäitiys on kaikkea ja ei mitään- se on horisontissa näkyvä kangastus paremmasta elämästä, jota kohti jatkuvasti kurottelee, silti sitä koskaan täysin saavuttamatta."

Juttu on siis tarina siitä, että onko mahdollista olla sekä hyvännäköinen äiti että äiti yhtään kauempaa kuin sekunnin murto-osan. Ja vaikka sitä kuinka yrittäisi, aina tuntee olonsa riittämättömäksi. Täytyy olla Hyvännäköinen Hyvä Äiti, sellainen, jonka sielu venyy kaikkialle mutta pakaralihakset eivät veltostu koskaan.

Etsikää ihmiset tuo juttu käsiinne, en kyllä edes tiedä oliko se uusimmassa numerossa. Kannattaa lukea! Vai onko joku teistä jo lukenut tuon tekstin? Rakennekynsiäitiydessä on mielestäni jotain samaa kuin blogiäitiydessä. Kuulun siis auttamattomasti näihin molempiin kasteihin.

Tässä viikon aikana olen muutenkin miettinyt näitä kirjoittamisen aiheita. Taustatyötä olen siis tehnyt vaikken koneelle asti ole ehtinytkään. Oikeastaan kerran yritin, mutta satuin vierailemaan ensin yhdessä suosikkiblogissani eikä minulla mokomien kynttilänjalkojeni kanssa ollut enää mitään sanottavaa, ei yhtään mitään. Se toinen juttu oli niin hyvin kirjoitettu ja muutamassa yksinkertaisessa kuvassa oli kaikki. Laiton tietsikan kiinni ja menin sulattelemaan asioita. On kyllä hienoa, että täältä blogimaailmasta voi löytää tuollaisia hetkiä. Terveisiä Sinulle lähetän jos satut tämän lukemaan!

Viikon aikana olen tuntenut myös huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tänne ehtinyt. Olen myös miettinyt, että mikä juttu tämä oikein on, onko tässä kirjoittelussa mitään järkeä. Ja päätynyt siihen lopputulokseen, että tämä on vaan kivaa ja teen tätä ihan itselleni itseni takia. En tarvitse tätä oikeastaan mainostamiseen eikä minun tarvitse uhata blogini sulkemisella jos juttu ei mene niinkuin toivoisin. Tätä kautta olen tavannut kivoja ihmisiä, saanut paljon vinkkejä elämään ja ihmisten jättämiä kommentteja on hauska lukea. Paljon kivaa ja kaunista siis!

Niin ja vaikka jossain kuvassani on valkoinen tyyny, olen saattanut kääntää siitä sen suklaisen kulman piiloon. Tai jos joskus pöytä on katettu, ei meillä servettejä laiteta Saarioisten pinaattilettujen kanssa. Uskon ja tiedän ettei Teilläkään niin tehdä; Teilläkin on pyykkikasoja tai pulautuksien tahrimat lattiat. Se etten juuri niitä kasoja tai tahroja esittele on juuri sitä missä rakennekynsiäitiydessäkin on kyse:

"On olemassa rakennekynsihetkiä, jotka kestävät sekunnin murto-osan ajan."

Mutta teennäisyyttä inhoan ja etenkin sitä, että se loistaa ruudulta tänne asti.

Nyt pesemään meikit naamasta. Äiti on opettanut että koskaan ei saa mennä nukkumaan meikit naamalla. Kauniita unia!

Iloa ja valoa, Noora

10 kommenttia:

Onnenkyynel kirjoitti...

Voi, kaikille varmaan tulee välillä olo: Onko mitään kirjoitettavaa. Tai lähinnä: Haluaako/jaksaako kukaan lukea, saati ajatella pidemmälle sitä, mitä kirjoitat.
Siksipä varmaan tää bloggailu on usein ihan pintaliitoa.
Muutama sana ja monta kuvaa, helppo samaistua, mutta vielä helpompi unohtaa ;)

Yksinpuhelua, toivoen, että kaiku edes vastaa..

Meillä ei onneksi ole enää pulautuksia lattialla, mutta muuten kyllä voi löytyä vaikka puolikas kuiva appelsiini lipaston takaa. Tai leivän puolikas sohvan alta.
Lasten kanssa se on tätä.
Ainaista siivousta, tai silmät kiinni kulkemista.
Yritetään tasapainotella siitä väliltä ja ihaillaan omia kotejamme sellaisina, kuin ne on.
Ja muiden kauniita kuvia.
Siitä, mitä kameran takana on. Minäki usein yöpaita päällä ;)

Leppoisaa viikkoa sinne ja iloa joulunodotukseen.

Riitta kirjoitti...

Tulipa kunnon hymyt huulille tuosta tarinoinnista ;) Niin se taitaa olla pienten lasten äideillä, että tilaisuus omien juttujen harrastaminen täytyy hyödyntää joka kerta kun siihen on mahdollisuus, pysyy sitten mieli pirteämpänä!
Olen kovasti ollut tulossa niitä joulujuttuja katsomaan,mutta jalan kanssa ollut ongelmia . Huomenna menen ekapäivää töihin sairaslomalta ,ja tänään onkin jo aika terve olo:) Eli viimeistään ensiviikolla soittelen!
Käy kurkkaamassa blogissani on ihan pieni arvonta.
Rapsakkaa pakkaspäivää sinulle!

Terhi kirjoitti...

Olipas hyvä postaus, ei mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa. Samaistun siis täysin kaikkiin postauksen juttuihin :)

Kivaa pakkasviikon jatkoa!!

Noora kirjoitti...

Onnenkyynel: Kiitos viestistäsi! Niin, eipä tätä tosiaan kannata liian vakavasti ottaa!
Sinulle myös toivotan tunnelmallista joulunodotusta!

Riitta: Minulle valkeni vasta muutama päivä sitten että sulla on blogi! Kävinkin sitten kylässä, mutta aika ei riittänyt syventymiseen saati kommentoimiseen juuri sillä hetkellä. Pitää siis tulla uudestaan! Ja arvontaan haluan aina osallistua! :)
Ollaan yhteyksissä!

Terhi: Me ollaan edelleen ja tässäkin asiassa niitä samiksia. Nyt menen pistämään porukkaa päikkäreille ja luultavasti sinä teet samoin... juodaan sitten ne päiväkahveet. Mukavaa päivää!

Kristiina kirjoitti...

Tietty kaikessa on järkeä? Pakko olla,muutenhan missään ei ole mitään järkeä? Kirjoittelu blogiinhan ei ole työtä vaan tavallaan päiväkirjan pitämistä. Itse ainakin ajattelen niin.
Ja sitten äitiydestä: tässä pari päivää sitten eräs mies(asiakas) sanoi minulle: ajatella että sulla on 7 lasta ja oot noinkin hyvännäköinen. että mitä? pitääkö äitien olla rumia ja lihavia? ja mitä tekemistä lasten lukumäärällä on ulkonäön kanssa? taisin syntyä tämännäköisenä...joo ja on mulla ollu ne kynnetkin,tosin omatkin kasvoivat hurjan pitkäksi välillä.
Juttuja riittää ja kaikki mikä omasta mielestä on tärkeää pitää kirjoittaa. Tosin itse en uskalla kaikkea kirjoittaa...

Pieni Pitsinenäliina kirjoitti...

Hieno kirjoitus, joka sai miettimään, kuten tuo mainitsemasi suosikkibloginkin juttu. (Suosikki myös minun listallani!)

Erityisesti tuo pyykkikasa- ja tahrakohta kolahti. Itse olen pähkäillyt usein samoja asioita.. Yritin muovailla tähän järkevää lausetta aiheeseen liittyen, mutta en nyt saanut sellaista aikaiseksi. Haluan kuitenkin sanoa, että ymmärrän mitä tarkoitat. Aitouden puolesta liputan minäkin ja uskon, että siellä päässä on sama juttu, vaikka niitä suklaatahroja piilotellaankin. :)

Noora kirjoitti...

Kristiina: Johonkin luokkaa/kastiin me varmasti kuulumme aina ulkopuolisen silmin katsottuna. Ja ainahan voi liputtaa juuri sen puolesta! Ja mitä me sitten arvostamme itse kukin?!

Pitsinenäliina: Teillä niitä tahroja ei taatusti ole!!! (Vitsi vain!) Uskon, että tiedät mitä tarkoitin tällä jutulla!

Saila kirjoitti...

Minulla on se sportti-lehti (taisi olla numero 9/10) ja se juttu on aivan loistava!
Itsekkin olen vasta vähän aikaa kirjotellut blogia, ihan vaan omaksi ilokseni/päiväkirjakseni ja parille hyvälle, kauempana asuvalle ystävälleni (aloitin heidän pyynnostä/painostuksesta).Mulle on ihan sama lukeeko mun kirjotuksiani kukaan muu ja ressiä en jaksa repiä-tää on ihan hupia vaan!:)Mutta jotain yhteyttä tällä tuntuis kotiäitiyteen olevan, kaikki tuttavani ovat aloittaneet bloggailun kotiäitinä ollessaan! ;)

Jonna kirjoitti...

Komppaan Terhin kommenttia. Kiitos Noora mukavista kirjoituksista. Hymy todella hiipi huulille kuten joku taisi aiemmin mainitakin. Jotain pientä turhuutta pitää näiden ruuhkavuosien keskellä ollakin ;) Ihanan talvisia terkkuja kaikille

Noora kirjoitti...

Saila: Kiitokset viestistäsi! Täytyypä tulla blogiisi vierailulle. Jatketaan siis samaa linjaa!

Jonna: Ei kai tuo minun kirjoitukseni niin hyvä ollut vaan se artikkeli, josta puhuin! Turhuuksillakin on omat syvälliset puolensa. Mukavia talvipäiviä myös sinne!

Ja teille muille, joilta olen saanut viestejä ja puheluita: Kiitos! Ja kiva, että luette!