lauantai 16. lokakuuta 2010

Päivän asu


Muutama päivä sitten kierrettyäni vaatekaupat löytämättä täältä mitään, otin puhelun. Tiedättehän minne? Niinpä, Putiikkiin Rannalla tietenkin. Ja tämän pettämätön Miira minulle lähetti. Mikä ihanuus. Hunky Dory on minulle uusi tuttavuus merkkinä, mutta nyt taisi Molly saada kyllä kovan kilpailijan. Täytyy sanoa, että kyllä Miira tietää vaatemakuni täydellisesti niin värien kuin mallienkin suhteen.


Tunikassa on aivan ihanat, isot hihat, jotka korostavat kauniisti ranteessa olevia koruja.


Lähtiessäni tänään antiikkimarkkinoille, kietaisin kaulaan tuon Vågan huivin tunikan kaveriksi. Asun kruunasivat tietenkin myös saman merkin korut. Vågan koruja on muuten Huldan Huoneeseen tullut taas lisää ja uutta satsia odotellaan ensi viikolla saapuvaksi.


Ja onhan tuo minun tunikani esitelty myös uusimmassa Jeanne d´Arc Livingin lehdessä. Tuosta lehden kuvasta näette varmaankin vatteen mallin parhaiten.

Kun huomenna ohjelmassa on huutokauppaan meno kivassa seurassa, epäilen asuni olevan sama.

Nyt kuitenkin vaihdetaan verkkarit päälle. Ne eivät kestä esittelyä, sillä ovat 10 vuotta vanhat ja haaroista ratkenneet ja muualtakin kuluneet. Mutta juuri siksi kaikista parhaat ja pehmeiksi kuluneet. Ja lukeehan niissäkin pyllyn päällä "queen" ettei totuus unohtuisi...

Sytytetään kynttilät ja nautitaan tästä pikkutalvesta, joka meille vähäksi aikaa on saapunut. Toivotan teille kaikille lukijoille mukavaa iltaa!

Iloa ja valoa, Noora

14 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Kaunis tunika, kuten huivikin!

Mukavaa lauantai-iltaa Sinulle!

Noora kirjoitti...

Kiitos Kesäkukka, mukavaa illanjatkoa myös sinulle!

Anne kirjoitti...

Tunika on kuin karkki, täytyypä käydä taas virtuaalivisiitillä Putiikissa!

Marja kirjoitti...

Kaunis tunika! Hunky Dory on munkin suosikkeja.. tosin mulla ei taida olla kuin yksi tunika ko. merkiltä. Täytyypä pyörähtää Putiikissa lähipäivinä, tänään käväisinkin Hämeenkadun liikkeessä :)

Noora kirjoitti...

Amelia: Ja syötävän suloinen onkin! Tykkään hirmuisesti myös noista pliseerauksista. Oikeasti taitaa olla mekko, mutta näillä säärillä... Käyppä katsastamassa sivut!

Marja: Niin sulla on se hyvä puoli, että voit vierailla siellä ihan livenä! Mutta onnistuuhan nämä ostokset näinkin, mutta se tunnelma jää uupumaan!

Tarleena kirjoitti...

Kokeilepas Hunky doryn 3 tier Essential mekkoja! kesämalleissa on lyhyet hihat ja talvimalleissa piidemmät. En ole ihanampia mekkoja löytänyt muilta valmistajilta, istuvuus on aivan omaa luokkaansa. Mulla on näitä kolme kpl...

Kirsikka... kirjoitti...

Ihanaa ruotsalaista designia!!!

Mirka kirjoitti...

Kaunis tunika/mekko!! Täytyypäs käydä ittekki kurkkimas putiikin sivuilla :)

Sari kirjoitti...

Ihana! Kävelin muuten yksi päivä kaupungilla ja remppasivat siellä pientä liiketilaa, jonka ikkunassa oleviin pahveihin oli listattu heidän tulevia vaatemerkkejään. Siellä oli minusta myös tuo Hunky Dory...

Elina kirjoitti...

Voi että miten ihanan kaunis se mainitsemasi tunika onkaan. Voin kuvitella miten hyvin se käy sinulle.

Noora kirjoitti...

Tarleena: Kyllä sinulla sitten on noita mekkoja! :) Täytyypä katsastaa kyseiset mallit ja kirjoittaa Joulupukille!

Kirsikka: Niin, ruotsalaiset osaavat!

Mirka: Tervemenoa vaan Putiikkiin! Sieltä niitä saa!

Pitsinenäliina: Katsos vaan! Mutta minä asioin jatkossakin Miiran kanssa... :)

Elina: Ihana on! Olen jämähtänyt tuohon väriin.

Terhi kirjoitti...

Kaunis tunika!

Sari kirjoitti...

:) Niin miä vähän arvelinkin...

Noora kirjoitti...

Terhi: Ihana on, ja ihana myös päällä.

Pitsinenäliina: Näinhän myö puhuttiin! Senkki on
muuten jo saanut yhden kerroksen maalia.
Nähdään huomenna!