sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Katse käsiin


Pureksittuja kynsiä, revittyjä kynsinauhoja ja vereslihalla olevia kantapäitä...
Taaksejäänyttä elämää, muisto vain!

Laitatin kynnet. Geelikynnet ovat tutut muutaman vuoden takaa, ja nyt tuntui jälleen olevan aika panostaa käsiini ja itseeni ylipäätään. Hieman luksusta arkeen.

Huomaan ihailevani nakkisormiani vaippaa vaihtaessani, lehden sivua kääntäessäni, kauniita koruja esitellessäni. Olen niihin niin tyytyväinen. Ihanaa etten ole sellaisessa työssä, jossa tämäkin onnentunne jäisi haaveeksi.

Arvatkaa mitä tuumasi mieheni, jonka hälyytin syyshommista pihalta ottamaan kuvaa uusista kynsistäni...? Otti sen kuvan kuitenkin, totta kai. Kaikkeen sitä joutuu, kun rouvalla on luksusta luonteessa.

Ihanaa ja turhamaista sunnuntaipäivää kaikille naisille!

Iloa ja valoa, Noora


13 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Oi että nuo on ihanat! Mulla ollu jo taas pari kk haaveissa uudet geelikynnet, otin vanhat pois juuri ennen vauvan syntymää kesäkuussa ja vaikka olen saanut omat kynteni kasvatettua pitkiksi, niin eihän nämä ole yhtä kauniit ja huolitellut kuin geelit. Kiitos siis postauksestasi, sain uutta pontta haaveelle ja huomaan, ettei pienten lasten äidin tarvitse moisesta haaveesta tai sen toteutuksesta luopua.

Kivaa viikonlopun jatkoa!

Elina kirjoitti...

Aivan ihanat kynnet tuli! kyllä nyt oon kade:-)Hauska kommentti mieheltäsi.

Ihanaa sunnuntai päivää teidän perheelle!

Noora kirjoitti...

Terhi: Nämä kynteni eivät tosiaan ole pitkät, ainoastaan siistit, joten kaikki kotihommat onnistuvat kuten ennenkin. Joten ei muuta kun aikaa vaan varaamaan!

Mukavaa sunnuntainjatkoa sinne myös!

Elina: Onkin syytä olla tosi kade :)!!! Sen verran ihanat nimittäin ovat. Mukavaa päivää teille ja ollaan yhteydessä seuraavasta äiti-lapsikerhon kokoontumisajankohdasta!

Tarleena kirjoitti...

Ihanat! Kuulun vain niihin ihmisiin, joille ei työn eikä harrastuksen puolesta nuo ihanuudet käy. Leikkaussalityössä mahdottomat, ja noilla ei myöskään soiteta kitaraa... :( Muuten ottaisin heti, ja ranskalaisella manikyyrillä ja olisin niin hiano!

Noora kirjoitti...

Tarleena, onneksi minulla on loma eikä tosin ole sitä työpaikkaakaan enää siellä sairaalamaailmassa, joten saan nautiskella kaikesta kauniista! Iloisia työpäiviä sinulle kaikesta huolimatta sekä sulosointuja kynsillä tai ilman :)

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Mulle ei ole ikinä kasvanut kynnet. Jos milli tai kaksi joskus ilmaantuu, ne taittuvat heti nurin ja näyttävät ihan kamalilta. Käytän geelikynsiä, mutta välillä pidän taukoa. Ihan jo taloudellisista syistä ja sitten tauon jälkeen kynnetkin näyttää taas paremmilta!

Kauniit kädet! :D

Anne kirjoitti...

On siistit !! Joko varasit huoltoajan ? ;) nimimerkillä koukussa ollaan :)

Noora kirjoitti...

Emilia: Aivan samanlaiset ovat minun kynteni luonnostaan, eivät kasva! Näistä nautin nyt kokorahalla, katsotaan nyt kauanko sitä sitten riittää...

Anne: On huoltokin jo varattuna. Meillä on sama huoltaja! Nähdään, kahvihammasta kolottaa jo.

Maajo kirjoitti...

Todella kauniit! Mulla oli kesällä geelikynnet ja kestivät 6 vkoa. Olisi pitänyt heti varata se huoltoaika. En varannut ja nyt sitten olen taas ihan peruskynnet omaava henkilö. Oli kyllä ihan mieluisa kokemus. Ovat paljon kätevämmät mitä ajattelin, eivätkä yhtään hankalat. Muutamassa päivässä tottuu, voin kyllä suositella.
Niitä siis voi valita itselleen eri pituisina. Mulla kanssa oli "lyhyet" kuten tuossa kuvassa, vaikka omiini verrattuna tietysti tosi pitkät.
En kyllä tiedä mitä maksaa se huollatus? Ja millainen se on? Otetaaanko niitä vanhoja pois, vai tehdäänkö jatkeeksi vai mitä?
Ehkä taas ensi kesänä voisi ajatella. Kiva, että muillakin on!

Riitta kirjoitti...

Kauniit ja huolitellut kädet! Minäkin silloin tällöin haaveilen noista ,mutta epäilen että ne ei kestäisi kovinkaan pitkään tuollaisina ;)
Mukavaa alkuviikkoa sinulle!
On luvattu kai aikas kylmää säätä !

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Osui myös silmiin tuo kuvasta että kynnet eivät ole pitkät mutta silti erittäin näyttävät joten tulisiko myös mun haaveista totta...oon ajatellu aina ettei ne pelitä kun on lapsia ja sellasta työtä että pitkät kynnet kyllä kärsii mutta voihan ne olla lyhyetkin...jaa, jään miettimään josko sittenkin...

Piia kirjoitti...

Just ihanaa turhamaisuutta! Ensi kesänä laitan nuo varpaan kynsiin, yksi huoltokerta kesän aikan riittää. Käsiin en voi laittaa ja voi olla etten laittaisikaan vaikka voisin;) Mulla on kyllä paksut ja vahvat kynnet jotka kasvaa, olisi kiva joskus kasvattaa ja lakata niitä, mutta kun ei voi niin ei voi.

Noora kirjoitti...

Maajo: Aikaisemmin huoltovälini oli jopa 6 viikkoa, mutta nyt se varattiin jo 4 viikon päähän.Tampereella huolto oli huomattavasti edullisempi, täällä muistaakseni n 60e. HUH-huh!
Kun omat kynnet saadaan kasvamaan tippien alla, geelit laitetaan oman kynnen päälle.

Riitta: Sinulle myös kivaa viikkoa! Nyt sataa lunta!

Miia: Kyllä näillä voi tehdä mitä vaan, eivät ole edes terävät. Äsken kyllä porkkanoita raastaessani tuli pieni lipsahdus, mutta viilaamalla sain kynnen "korjattua." Päätin, että syökööt lapset porkkanansa kokonaisina raasteen sijaan...

Piia: Nyt pääsit kyllä yllättämään: En ikinä uskoisi sinun käyttävän tai edes suunnittelevan geelikynsiä! Pidä sinä huolta käsistäsi!