maanantai 18. tammikuuta 2010

Piristystä päivään




Kevääseen on vielä pitkä matka, vaikka talvenselkä onkin kääntymässä hiljalleen sitä kohti. Piristääkseni itseäni, ostin ihanan energisen vartalotuoksun. Sitä on kiva sipaista aamuisin väsynyttä oloa piristämään. Kevyt ja raikas tuoksu antaa hyvän mielen alkavaan päivään.

Lisää aurinkoista energiaa saan appelsiineistä. Koska mieheni ei vaivaudu sitrushedelmiä kuorimaan (pilalle hemmoteltu!), on minulle annettu tämä homma meidän perheessämme. Kuoriminen täytyy tehdä säännön mukaan, jonka olen jo lapsena oppinut isältäni. Hän taas oppi taidon muinoin opettajaltaan, jonka luona kävi ruotsintunneilla lapsena. Opettaja tarjoili oppilaalle appelsiineja opiskelun lomassa. Meillä siis kuoritaan appelsiinit tämän suomenruotsalaisen hienostorouvan etiketin mukaan yhä edelleen. Toivoisin, että myös lapsenikin oppisivat tämän salonkikelpoisen tavan ja siten tarina tyylin takana jatkuisi yhä edelleen.

Pirteää ja energistä alkuviikkoa!

Iloa ja valoa, Noora

Tuon nauhakuvan nappasin Mailegin uudesta kuvastossa, joka loisti taas suloisilla kevätihanuuksillaan.

6 kommenttia:

Tuatara kirjoitti...

Sitruksiset vartalotuoksut ovat ihania.
Olisiko postauksen paikka opettaa meille muillekin miten kuoria appelsiinit. Itse olen kokeillut ainakin kolmea eri tapaa.

Tarleena kirjoitti...

Kerropa nyt oikein kuvien kanssa meille muillekin, miten appelsiini pitää oikeaoppisesti kuoria :D Mua ainakin alkoi oikeasti kiinnostaa...

Hauska postaus!

Noora kirjoitti...

Täytyy vissiin tehdä yleisön pyynnöstä opetuspostaus kuorimisesta! Ensimmäinen vinkki on valita paksukuoriset hedelmät jo kaupassa :)

Jonna kirjoitti...

Olipa ihanan raikas kuva. Niin ja appelsiinin kuoriminen alkoi kiinnostamaan täälläkin suunnalla ;)

Kultsin kämppä kirjoitti...

Tuli heti kesäfiilis kuvistasi. Ja minuakin muuten kiinnostaa tuo salonkikelpoinen kuorintatapa.

Noora kirjoitti...

Saatte kuoria appelsiininne vapaalla tyylillä siihen saakka kunnes saan opetusfilmin aikaiseksi! Pääasia on, että vitamiineja tulee syötyä! Terkkuja!