tiistai 27. lokakuuta 2009

Kaamostorjuntaa




Eilen hain postista ensimmäisen joulukirjani. Outin kirja on ihana ja täynnä kokeilemisen arvoisia reseptejä ja askarteluvinkkejä. Lisäksi kirjassa esitellään erilaisia joulukoteja. Eniten minua kuitenkin sykähdytti lista "Sata ihanaa asiaa joulussa." Kun tuota listaa lueskelin illalla glögiä hörppien, saatoin jo melkein haistaa ja maistaa joulun.

Outin blogi oli muuten ensimmäinen blogi, jonne satuin eksymään joskus syksyllä 2006. Tuolloin koko blogimaailma oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä minulle. Edelleen jaksan ihastella hänen kauniita kuviaan ja taitoa tehdä ihastuttavia asioita käsillä.

Tähän kaamoksen keskelle olen myös tehnyt bussivarauksen koskien Tampereen ostosmatkaa. Suunnitelmana on siis lähteä reissuun 21.11.2009 Mikkelistä aamulla klo 7. Putiikissa Rannalla on tarkoitus tehdä edullisia ostoksia ja nauttia lounasta niin halutessanne bistro Pannu&Huoneessa. Tämän jälkeen kuljetuksemme siirtää meidät keskustaan, missä on vapaata ostosaikaa aina klo 18 saakka, minkä jälkeen lähdemme kotiinpäin ajelemaan, paluu n klo 22.

Mukaan mahtuu 20 nopeinta ja matkan hinta on 35e jos saamme bussin täyteen. Sitovat ilmottautumiset voitte laittaa sähköpostiini vahvanoora@luukku.com 10.11.2009 mennessä. Annan myös mielelläni tarkempia tietoja matkasta sähköpostin välityksellä. Ja te, jotka haluatte osallistua mukavaan päiväämme ja tulette mukaan muualta tai sieltä Tampereelta, voisitteko myös laittaa viestin minulle itsestänne ja osallistumisestanne. Lukekaa tämä ystävät siellä siis niin, että haluan nähdä teidät kaikki silloin!

Nyt jatkan seikkailua internetin ihmeellisessä viidakossa koittaen selvittää rokotusasiaa koskien tuota possutautia. Onkos teillä mielipidettä asiasta?!

Iloa ja valoa, Noora

Ja kiitos kaunis ihanista tunnustuksista, joita olen saanut! Palaan siis asiaan niiden tiimoilta myöhemmin.

9 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Toivotan teille ihanaa reissua!
Olen myös selvitellyt possu-rokote asiaa tänään töissä...kuuluuko rokote meille vai ei...luultavasti sen otan, jos tarjotaan.

Teija kirjoitti...

Kiva reissu teillä tulossa :)
Ja tuo Outin kirja, aivan ihana!

Piia kirjoitti...

Saman kirjan tilasin juuri tänään. Muutenkin olen tehnyt ostoksia välttäkseni kaamosmasennusta, siis ihan vaan "lääkkeeksi" olen tuhlannut rahani =)

Olivieno kirjoitti...

Tapaaminen kuullostaa ihanalta, voisin Tampereella liittyä seuraan, mutta pienellä varauksella. Ilmoitan lähemmin varman tiedon.

Minulle pistettiin tänään H1N1- rokote ja kausi-inf. Sikaolkapää on selvästi kipeämpi. En näe muuta syytä olla ottamatta rokotetta kuin allergia jotakin rokotteen aineosaa kohtaan. Eikä sekään ole mikään ehdoton syy.

Mistä sinä tilasit kirjan?

Virpi / My Country Home kirjoitti...

Hei Noora,

Mikäli teillä on kiinnostusta tulla myös My Country Homeen, voin sopimuksesta olla tuolloin lauantaina auki pidempään.

Virpi

Paula kirjoitti...

Mä en ole rokotuksesta kovin innoissani. En tiedä laitetaanko lapsille. Itse en sitä taida ottaa, vaikka tarjottaisiinkin. Ja rokotusten antaminenhan menee tosi pitkälle, kun ei kuulu riskiryhmään. Eli jos rokotuksen saisi joskus joulukuussa, niin voi olla jo liian myöhäistä.
Eilisessä Aamulehdessä erään jutun yhteydessä kirjoitettiin:"Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistutti, että sikainfluenssa ei ole vaarallisempi kuin tavallinen kausi-influenssa, mutta sen riskiryhmät ovat erilaiset."
Millä kannalla itse olet lasten suhteen tällä hetkellä?

Noora kirjoitti...

Meille on varmasti mukava reissu tulossa, nyt vaan tarvitaan lisää innokkaita matkaajia mukaan!
Piia, liitytkö sinä seuraamme? Olisi mukavaa jos sinäkin Olivieno tulisit! Tilasin kirjan Adlibriksen kautta.
Ja Virpi, varmasti meitä olisi monta, jotka haluaisimme luonasi tulla poikkeamaan. Olen yhteydessä sinuun, kun asiat selviävät.
Paula, vielä en edes ole lapsia miettinyt rokotuksen suhteen, ensin pitäisi uskaltaa päättää jotain itseni kannalta...Kamala tilanne!

Ulla kirjoitti...

Hei Noora!
Kiitos kivasta kirjavinkistä.

Itse en ota rokotetta, vaikka kuinka kaikki syyllistäisivät minua siitä. Enkä siten aio rokotuttaa lapsiani. Minulle riittää tieto, että rokote sisältää elohopeaa (olkoonkin melkein sama kuin silliä söisi).

Mutta viruksista ja bakteereista huolimatta iloisia ja tunnelmallisia loppusyksyn päiviä ja iltoja :)

-Ulla

Elina kirjoitti...

Voi että, taitaa minulla tuo Tampere reissu jäädä tekemättä. On liian kiireinen Marraskuu tulossa! harmittaa kovasti. Jos ehdit piipahtamaan blogissani, niin siellä olisi lisää tunnustusta tulossa!!
Pitäisi tulla shoppailemaan taas sinun luoksesi, meillä on ihana hillo vähissä, on tehnyt hyvin kauppansa vanilijajäätelön kera!!