sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Retki Imatralle


Muutama päivä sitten naapurini kanssa kahvitellessani kerroin hänelle vanhasta, ranskalaisesta rautasängystä, joka minun pitäisi kotiuttaa Imatralta. Hän kertoi suunnitelleensa matkaa samaan kaupunkiin miehensä kanssa täksi viikonlopuksi. Kohteena heillä olisi juuri tuo sama Sisustus Country Puoti, joka minunkin määränpääni olisi.


Yhteistuumin päätimme vapauttaa miehet tästä sisutusmatkasta, ja lähteä reissuun ihan kaksin. Voitte uskoa, että tämä ei aiheuttanut suunnatonta vastareaktiota miehissämme.

Vietimme ihanan vapaapäivän tutustuen Annen ihastuttavan puodin valikoimaan, ja katseltavaahan riitti. Lauantaipäivä siellä vierähtikin ihan huomaamatta. Minä sain rautasänkyni tyynyineen ja Elina jotain, mitä toivottavasti näemme joskus hänen blogissaan.


Kuten näistä kuvista näette, puoti on täynnä muitakin kotiuttamisen arvoisia tavaroita. Minä lupaan esitellä sänkyni myöhemmin. Olkoon tämä postaus nyt tällainen reissuraportti.



Takaisinpäin ajellessamme, poikkesimme myös Lappeenrannassa Wanhanajan Sisustusliike K&K-nimisessä kaupassa. Ja koska reissussa kun oltiin, matkantekoon kuuluu myös herkuttelu. Nyt on kuitenkin pakko tunnustaa, että tuo herkullinen kakkupala oli minun ja Elina tyytyi siitä vain hiukan maistamaan. Kiitokset kivasta reissusta Elina! Mietitään seuraavaa kohdetta!

Niin se odotettu viikonloppu on taas kääntynyt sunnuntaille ja edessä uusi viikko. Kesäaikaan siirtyminen ei tuonut kevättä tullessaan. Terassille laittamani perunanarsissit, krookukset ja helmihyasintit paleltuivat heti ensimmäisenä yönä. Toivotaan, että uusi viikko toisi auringon tullessaan.

Iloa ja valoa, Noora


12 kommenttia:

Pieni Pitsinenäliina kirjoitti...

Ihana reissu ollut teillä enkä ihmettele yhtään, tuo paikka on aivan mahtava. Monia aarteita sieltä meillekin vuosien varrella kotiutunut. :)

Nautitaanhan vielä tovi viikonlopusta!

Sari

Terhi kirjoitti...

Tuo Annen puoti on kyllä ihana! En tosin ole käynyt kuin kerran, mutta KKssa sitäkin useammin ;) Kiva päivä teillä tuntuu olleen, ihan luksusta!

Noora kirjoitti...

Sari: Olipahan kiva päästä katsastamaan tuo paikka, sinäkin kun olet sitä niin paljon kehunut.
Yritän vielä nautiskellä tovin, mutta minun viikonloppunihan loppuu jo lauantai-iltaan kuten myös kesä juhannukseen, joten vaikeaa on...

Terhi: Kyllä, luksusta on rauhassa päästä nautiskelemaan ja ihastelemaan. Myös K&K on kiva paikka lepuuttaa hermojaan!

Hanna kirjoitti...

Ihania paikkoja molemmat! Lisäksi Lappeenrannasta löytyy Livinki (www.livinki.fi) ihan siitä k&k:n läheltä. Se on meillä äidin ja lasten suosikkipaikka :)

Hanna

Noora kirjoitti...

Hei Hanna, olen käynytkin siellä kerran, sitäkin useammin nettikaupassa. Paljon kaikenlaista kivaa on lähellä, joten pitää vaan useammin tehdä noita retkiä.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Country puodista olen joskus jotain tilaillut. Ihania tavaroita :)

Mukavan kuuloinen retki. Niin miehille kuin naisillekin :)

Iloa alkavaan viikkoon ja sunnuntaille!

Villa Elina kirjoitti...

Kiitos matkaseuralleni, kivaa oli!

Palellu olen vielä tämänkin päivän, toivottavasti huomenna jo sulanut:-)

Noora kirjoitti...

Emilia: Countru puotiin pitää päästä uudestaankin.
Niinpä niin, kaikkien kannalta hyvä retki...Myös sinne lähetän iloa viikonalkuun!

Elina: Kiitos, kiitos! Hyvä jos sulamisenmerkkejä on havaittavissa. :)

Riitta kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa tuommoinen naisten sisustusretki!
Innolla odottelen minkälaisen sänky kaunottaren sieltä löysit :)
Toivotaan että talvi alkais vihdoin taittua!

Noora kirjoitti...

Riitta, sängyn näytän ihan varmasti. Keväistä viikonalkua sinulle!

joona.laitinen kirjoitti...

Kiitos vierailustanne puodissani Noora ja Elina!
Oli mukava tavata teidät.

Noora kirjoitti...

Kiitokset itsellesi! Oli mukava tutustua! Varmasti palaamme asiaan...