maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kastejuhlasepustus









Sunnuntaina perheemme ja joukko sukulaisia kokoontui meidän perheen kuopuksen kastejuhlaan kotiimme. Ilma oli kaunis ja helteinen. Omassa kotipihassa, alla huojuvien koivupuiden sai neitokainen nimekseen Selma Ester Sikuriina sekä paljon rakkautta ja siunausta matkalleen.

Selma nimeen päädyimme lopulta vasta papinkin paikalla ollessa. Ja olen siihen lopulta erittäin tyytyväinen. Selma on Selma! Nimeä on sekä minun että mieheni suvussa kuten myös Ester-nimeä. Sikuriina taas oli hauska ehdotus, jonka saimme täältä blogin kautta, kun muutama postaus sitten pyysin apuanne nimivalinnassa.Koska ns. peppi-teema oli mukana niin kastejuhlan kutsuissa, kuin ohjelmalehtisessäkin, ajattelimme saman teeman saavan jatkoa myös Selman nimessä Sikuriinan muodossa. Hieman erikoisempi, vanha nimi. Ja jokainen tyttöhän tarvitsee hieman peppimäistä olemusta itseensä...

Lupasin palkita teitä, jotka annoitte nimiehdotuksia niitä pyytäessäni. Palaan kuitenkin siihen asiaan seuraavassa postauksessani. Sopiikos niin! Palkintoja on siis luvassa.

Juhlaan palatakseni, meidän tunnelmiamme kuvastaa parhaiten Johanna Kurkelan esittämä kappale "Ainutlaatuinen," jonka kuuntelimmekin juhlassa kyynelten valuessa. Käykääpä jossain kappale kuuntelemassa, jos ette sitä tunne. Valitettavasti en osaa sitä tähän linkittää. Sanat ovat todella herkät ja kauniit.

Virallisen ohjelman päätyttyä niin isommat kuin pienemmätkin pojat vaihtoivat vapaalle ja seurasi kiihkeä jalkapallo-ottelu. Onni kerkesi vaihtaa peliasun päälleen jo ennen perhekuvan ottamista, joten kuvasta tulikin sitten joukkuekuva!:) Siiri nautti elämästään rakkaan I:nsä kanssa kulkien käsikkäin ikäänkuin merkkinä erottamattomuudesta ja ikuisesta ystävyydestä.

Selma sai meille kaikille rakkaat ystävät kummeikseen ja aivan ihastuttavia lahjoja. Kiitos teille kaikille mukanaolleille! Te vieraat teitte Selman juhlasta kauniin tilaisuuden! Ja erityiskiitos Mummalle ja muille, jotka autoitte järjestelyissä! Näin monen lapsen kanssa ei juhlien järjestäminen aina ole aivan yksinkertaista, varsinkin kun tavoitteena on täydellisyys...

Eilen sitten hyvästelimme entiset naapurimme ja ystävämme kotimatkalle mukavan viikonlopun jälkeen. Sydäntä raastavaa oli nähdä se pienen tytön ikävä, kun hän murheenmurtamana vetäytyi huoneeseensa ystävänsä kuvaa katselemaan ja muistelemaan yhteistä aikaa. Onneksi kuitenkin seuraava tapaaminen on jo sovittu.

"Äiti, miksi sulla on vielä vauvamasu?" kysyi Siiri juuri. Arki on siis alkanut; juhlat on juhlittu ja lapsi on saanut nimen. Nyt nautitaan kuitenkin kesästä ja lähdetään rannalle, sen vauvamasun kanssa... Pientyköön se sitten joskus...

Iloa ja valoa, Noora

15 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Kauniin nimen sai prinsessa!

Marjuska kirjoitti...

Voi miten kivaa kerrontaa ja kauniita kuvia. Onnea kovasti pienestä tytöstä koko perheelle ja niin kaunis nimikin :) Mukava piristys työpäivän keskellä tämä blogi!

kivoja aurinkoisia päiviä

Wilhelmiina kirjoitti...

Voi kuinka kaunista ja onnea vielä.
ihanat juhlat ja sanon että minuakin herkistää aina kastejuhlat.
Lämpöisin aatoksin Wilhelmiina

Jonna kirjoitti...

Ihana nimi ja mukavan oloiset juhlat teillä on varmasti ollut. Ja tuosta vauvamasusta, sinulla sentään on hetki sitten ollut vauva masussa. Minulle Linnea taputti mahaani ja totesi "ihan kuin vauva kasvaisi masussa". Ja siitä nyt on hetki kun vauva oli masussa. Kesälomalla on herkut maistunu. Mutta otetaan se urakka sitten syksyllä :)

Tarleena kirjoitti...

Kaunis nimi kauniille pienelle neidille, jolla on myös kovin kaunis perhe... Onnea teille kaikille!

Ja äidillä on aika ihana mekko....

Eva-Liisa kirjoitti...

Ihana suppusuu siellä kuvissa on, kauniin nimen on saanut!!

Anne kirjoitti...

Ihastuttavan nimen sai vaavi -onnea! Aivan ihana tuo ulkokatos, valkoista vihreää nurmea vasten!

Essu kirjoitti...

Kauniin nimen sai tyttö, erityisesti Selma on tosi kaunis nimi. Ja ihania kuvia taas blogissa, teillä oli varmasti ihanat ja herkät juhlat.

Piia kirjoitti...

Ihana nimi! Mukavalta näytätte kaikki perhekuvassa ja Tyynestä on tullut niin iso tyttö!
Jotenkin jännää, että teillä on vauva kun en ole edes nähnyt raskausaikasi mahaa :)

Marja kirjoitti...

Ihana nimi ja ihana Selma :) Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen sinne oikein kovasti!

Iida kirjoitti...

Suloinen nimi! <3

Riitta kirjoitti...

Kauniit juhlakuvat ja kaunis nimivalinta. Kyllä niitä ehdotuksia olikin paljon ja kaikki aikas ihania :)
Toivottavasti helle ei ole tuskastuttanut pikkuista prinsessaa

Unknown kirjoitti...

Ihanan nimen sai tyttärenne.
Kastejuhlat on ihania, niin välittömiä, kyseessähän on niin iloinen tapahtuma.Marjuskan kanssa olen samaa mieltä , että mukavaa kerrontaa, oikein tulin hyvälle mielelle tästä.
Johanna Kurkela on minunkin suosikkilaulajani, hänellä on aivan ihania kappaleita ja kaunis ääni.
Pst..kyllä se vauvamasu siitä lähtee kun touhuaa kotona ja pihalla ja eihän siitä nyt vielä niin kauaa ole kun Selma siellä masussa oli.
Oikein ihania kesäpäiviä sinulle ja perheellesi.

Noora kirjoitti...

Kiitos teille kaikille vielä onnitteluistanne ja viesteistänne! Aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!

sanna kirjoitti...

Ihana kattaus ja kaikki kuvat kukkasin ja roosan sävyissä. Komea perhe teillä! Onnea!