perjantai 11. joulukuuta 2009

Jouluista tunnelmaa





Joulu on hiipinyt kotiimme ja tunnelmakin muuttui jouluiseksi lasten joulujuhlassa. Pian se tosiaankin on täällä! Tyyne nautti suunnattomasti esityksissä saamastaan huomiosta. Hän pyörähteli näyttämöllä milloin lumihiutaleena, milloin pomppivana pupuna. Onnin syksy huipentui rooliin paimenena, Siiri sen sijaan ramppikuumeen valtaamana tyytyi laulamaan äidin vierestä. Ihana juhla, joka harmiksemme jäi tallentamatta. Kyllä harmittaa.

Nyt kun maakin on saanut valkoisen peitteen, tunnelma alkaa tosiaan olla kohdallaan. On ihanaa päästä rauhoittumaan rankan syksyn jälkeen. Tämä syksy toi mukanaa paljon uutta perheellemme ja lisäksi saimme kokea myös mullistavan yllätyksen. Perheeseemme odotetaan uutta jäsentä kesällä syntyväksi.

Siinä on ehkä syy tähän hiljaisuuteen täällä blogissa; olen ollut todella väsynyt ja pahoinvoiva. Illat työpäivien jälkeen ovat kuluneet lähinnä nukkuessa. Onneksi nyt elämä alkaa voittaa ja pystyn nauttimaan näistä suuren juhlan järjestelyistä, joita on ihanaa tehdä yhdessä lasten kanssa. Lasten malttamatonta odotusta on hauska seurata ja jännittää yhdessä ikkunan takana pilkistäviä tonttuja. Itsekin ihan saattaa nähdä sen punaisen hiippalakin vilahtavan pihakuusen takaa...

Tosi asiahan on, että juhlan järjestelyt eivät ole pelkästään suloista, rauhallista näpertelyä yhdessä lasten kanssa joululaulujen soidessa taustalla. Valmisteluun kuuluu myös mattojen pesua, tungoksessa kiertelyä, sairaita lapsia, ikkunoiden ja kaappien pesemistä sekä ruokien ja kakkujen paistamista rankan työpäivän jälkeen kiireessä ennen normaalia kauppareissua. Mutta siitä se Joulu syntyy!

Uusia lukijoita on liittynyt taas seuraamme hurjasti, kiitos teille! Yritän siis parantaa tapani ja kirjottaa ahkerammin jatkossa. Toivotan nyt teille kaikille mukavaa viikonloppua ja ihania jouluvalmisteluita!

Iloa ja valoa, Noora

14 kommenttia:

marikan kirjoitti...

Siis olit sittenkin raskaana =)hih...

Paula kirjoitti...

Ei oo totta!! Onneksi olkoon! Hih! Teillä alkaa olla aikamoinen suurperhe!! Hymyilyttää. :D Hyviä vointeja ja ihanaa odotusta!

Olivieno kirjoitti...

Ihania joulun tunnelmia kuvissa... Vauvauutiset on aina niin ihania, onnea!

Possumamma kirjoitti...

Onnittelut tulevasta perheenjäsenestä!

Pieni suojelusenkeli olkapäälle istumaan, ja masuasukkia varjelemaan:)

Toivonmukaan olotila pian paranee!

Tarleena kirjoitti...

Voi paljon onnea ioloisen uutisen johdosta!! Upeaa...

Tarleena kirjoitti...

...sorry, taas livahti kirjoitusvirhe, siis iloisen uutisen johdosta :-)

Kesäkukka kirjoitti...

Onnea <3

Elmiira kirjoitti...

Onnea odotuksesta:)

Noora kirjoitti...

Marikan, se oli varmaankin silloin jonkinlainen enne tulevasta, keväällä en vielä todellakaan ollut raskaana. Ymmärsitte vain väärin kirjoitukseni!

Kiitokset kaikille onnentoivotuksista ja enkeleistä, niitä molempia tarvitaan!

Elina kirjoitti...

Voi että miten ihanaa, onnittelut koko perheelle vauvauutisista.

Marja kirjoitti...

Voi vitsit, sylintäydeltä onnea! Aikamoista vilskettä ja vilinää siis tiedossa ensi kesänä :)

Noora kirjoitti...

Elina ja Marja, kiitoskset onnitteluista! Vipinää ja vaarallisiatilanteita on todellakin luvassa!

Satu kirjoitti...

Oijoi, ihana uutinen! :) Onnea teidän koko poppoolle! Hyviä vointeja ja mukavaa joulun odotusta, satu

Noora kirjoitti...

Kiitos onnentoivotuksista Satu sinullekin! Ihanaa Joulunaikaa myös sinnepäin!