torstai 8. lokakuuta 2009

Ostosmatka


Hei kaikki naiset; blogisisaret, ystävät ja tuttavat!

Olen saanut mielettömän ihanan ajatuksen. Ajattelin, että mitäs sanoisitte jos yhdessä lähdettäisiin ostoksille Tampereelle! Otettaisiin bussikuljetus täältä Mikkelin suunnalta, poimisimme toki halukkaita kyytiin myös matkanvarrelta (Reittihän kulkisi joko Lahden tai Jyväskylän kautta). Jos reitin varrelle osuisi jotain kiinnostavaa, voisimme siellä poiketa. Muualta tulevat voisivat tulla suoraan Tampereelle. Putiikki Rannalla tarjoaisi meille loistavat ostosmahdollisuudet ja ruokailla voisimme ihastuttavassa Bistro Pannuhuoneessa ostosten lomassa. Olisi kiva tavata teitä ihan livenä ja viettää mukava päivä yhdessä.

Päivään mahtuisi varmasti muitakin kohteita Putiikin lisäksi, joten ehdotuksia vastaanotetaan. Ajattelin, että päivä olisi lauantai joulukuun alussa. Aamulla varhain lähdettäisiin japaluu olisi iltamyöhään bussi täynnä ihania ostoksia.

Laittakaa viestiä, jos tykkäätte ideastani ja jos mukaanlähtijöitä olisi!

Iloa ja valoa, Noora

Kuva: Putiikki Rannalla

22 kommenttia:

Tarleena kirjoitti...

ihana idea...Mahtaisiko se samainen bussi koukata täältä länsirannikon kautta ;-) tulisin heti mukaan!

Noora kirjoitti...

Mutta Tarleena, sinähän tulet tietysti mukaan sieltä. Olisi kiva tavata!

Anne kirjoitti...

Täällä ensimmäinen ilmoittautuja. Tästähän on ollutkin jo puhetta ja ajattelin että josko asia unohtunut tai jotakin...mutta innolla mukana olisin.

-A- kirjoitti...

Minä voisin olla kanssa kiinnostunut. Jos ei vaan pupu mene pöksyyn. Mietintämyssyyn laitan!!!

Noora kirjoitti...

Hyvä, hyvä! Mukaan mahtuu vielä muutama muukin innokas.
-A-, sinua ihan ajattelinkin, sillä eikös sillä ole vaikutusta reitinvalintaan? Puput pois pöksyistä ja mukaan vaan! Mennään katsastamaan Odd Molly-uutuudet!

Elina kirjoitti...

Hyvä idea Noora!
Jos kalenteri näyttäisi sille, että vapaata olisi joulukuun alussa, niin voisin lähteä remmiin mukaan!

Piia kirjoitti...

Hyvä idea! Tulen paikapäälle ja osallistun seuraan sitten täältä Tampereelta.

Noora kirjoitti...

Hienoa, että porukkaa tulee lisää! Seuraavaksi alan kyselemään tarjouksia bussifirmoista. Onko suosituksia?

Miira on jo luvannut meille reissunaisille alennuksen, jos sinne ilmestymme! Olisikohan joku muukin firma joka haluaisi ison kasan maksavia asiakkaita ostoksille? Entä minne TE haluaisitte mennä?

Jonna kirjoitti...

Kyselepä Noora bussitarjousta Tirrosen Sadun kautta ;)

Paula kirjoitti...

Jos tulette Jyväskylän kautta, niin Witikkalan Kartano Jämsässä saattaisi olla piipahtamisen arvoinen paikka.
http://www.witikkalankartano.kotisivukone.com/
En ole päässyt siellä vielä käymään, mutta mieli tekisi.

Hannukka kirjoitti...

Saattaisin minäkin mukaan tulla, jos Mikkelistä Lahteen päin suuntaatte. Kunhan päivä on päätetty, niin voin kysellä lastenhoitoapuja :)

Satu kirjoitti...

Ja "meillehän" olette myös ilomielin tervetulleita! :)Tallipihan joulutunnelma on ihana!

Sari kirjoitti...

Tsau! Huippis idea. Jos päivämäärä vain sattuu kohdalleen, niin voisin katsoa, jos saisin jotain kamujakin mukaan. Kovasti kiinnostaisi nähdä millainen on tämä Putiikki rannalla! Himasen autoja kannattaisi myös kysyä.. Voin itsekin tiedustella kun tuttuja ovat. Heillä on suurin auto kai reilulle 30:lle hengelle.

Noora kirjoitti...

Apua, nyt tarvitsee äänestää reitti! Ne ketkä äänestävät matkaa J:kylän kautta, nostavat kätensä ja ne, jotka Lahtea varpaansa. Witikkalankartano kyllä minuakin kiinnostasi. Pitääpä ottaa yhteys sinne. Ja kiitos bussivinkeistä, soittelen siis niihin ensi viikolla ja sitten päätetään päivä, jotta saadaan lastenhoitoasiat kuntoon. Laitan siis lisää viestiä...!

Ira kirjoitti...

Huippu idea! Pitäisiköhän järjestää vastaava täältä pohjoisesta päin, hihii... ;) Jos asuisin sielläpäin lähtisin ehdottomasti teidän mukaan!

Pauliina kirjoitti...

Kiva idea :) Ja Noora, blogissani on Sinulle jotain....

Suvi Salonranta kirjoitti...

Oi voi. Kovasti tahtoisin matkaan mukaan, mutta joulukuun lauantait on jo buukattu. Jään silti kuulolle mille päivälle retki järjestyy :)

Noora kirjoitti...

Ajattelin ehdottaa marraskuunloppua eli 28.11.? Pääsisittekö silloin lähtemään? Bussifirmasta tulee varmasti pian tarjouksia. Olisiko 30 hengen bussi hyvä?

titta kirjoitti...

Minä en pääse marraskuun vikana :( jään seuraamaan jos ajankohta vaikka muuttuisi.

Noora kirjoitti...

No, sitten ehdottaisin 21.11.Kuinka monelle se kävisi?

rianhe2 kirjoitti...

Moi! Marjamäen pajutilaa, näin Tamperelaisena suosittelen teille. Sijaitsee kangasalla, Tampereelta varmaan n. puolituntia. Tiedot löydätte netistä. Tervetuloa Tampereelle. Kyseinen paikka,siis putiiki rannalla johon aiotte mennä, on kyllä aivan ihana, menen sinne ma tyttäreni kanssa,joka on käymässä Jyväskylästä.
Jyväskylässä myös Naissaari ja tuo Jämsäm Vitikkalan kartano ovat ihania, mutta ettehän te jokapaikkann ehdi, heh. t Riitta, blogiton

Noora kirjoitti...

Kiitos Riitta vinkistä! Näin entisenä tamperelaisena Pajutila on kyllä tuttu paikka myös minulle.