maanantai 21. joulukuuta 2009

Kolme yötä Jouluun on!



Eilen lasten kanssa kannoimme kuusen sisään ja illalla se sai koristeet ylleen. Koska tyttärestäni on kasvamassa kunnon Jouluihminen (miksiköhän?), tämä tehtiin tarkan protokollan mukaan. Siiri suunnitteli etukäteen kaiken jopa lauluja myöten. Kun minä virittelin kuusen oksille valoja, hän määräsi, että samanaikaisesti laulamme "Nyt sytytämme kynttilän." Kun taas koristeiden laittamisen yhteydessä piti laulaa "Joulupuu on rakennettu." Onni yritti ehdottaa väliin laulua marjapuuron keittämisestä, mutta sen tuo pieni joulusielu tyrmäsi vedoten oikeanlaiseen tunnelmaan. No, puurolaulu laulettiin sitten iltapalan aikana.

Aikaisin tänä aamuna nautin aamukahviani sytytellen valoja kuuseen ja nauttien sen tuoksusta ja tunnelmasta. Seuraavaksi sainkin todeta valkoisen, runsaslumisen joulun meille saapuneen, kun yritin kiireessä kaivaa autoani kinosten alta esiin. Viiman pyrkiessä takinkauluksesta sisään, ehdin jo miettiä hetken kevätesikoiden aikaa...

Tuo lumiukkoherra on meidän Tyynen askartelu päiväkodista. Ihana, sillä tiedän, että sen on vaatinut itse tekijältään paljon keskittymistä ja paikallaanoloa ja luulen tietäväni, että vieressäistujalla on ollut paljon siivottavaa...!

Huomenna lapseni ja mieheni aloittavat pitkän ja ansaitun loman. Illanaikana olemmekin käärineet lahjoja paketteihin tädeille vietäviksi. Tämä paketointi on ollut lapsille todella tärkeä tapahtuma, jonka huolellisuudesta voi päätellä sen, että nuo aikuiset ovat todella tärkeitä lapsillemme. Kauniit kiitokset teille hyvästä hoidosta!

Iloa ja valoa, Noora

6 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Ei muuta kun mukavaa joulua teidän perheelle!

Mira kirjoitti...

Rauhallista ja mukavaa joulua koko teidän pesueelle!!!

Noora kirjoitti...

Tunnelmallista Joulunaikaa myös teille, Mira ja Piia!

H ennA kirjoitti...

Tunnelmallista ja oikein hyvää joulua!

t. Anne

Noora kirjoitti...

Hyvää Joulua Anne! Ja onnellista Uutta Vuotta!

Sydämellä kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta
Tiina